Kansanedustaja alentaisi työn verotusta. LEHTIKUVA / MARJA AIRIO

”Työn haittaverotus on pähkähullua”

Tuoreen kansanedustaja Janne Heikkisen mukaan verotuksen on kannustettava työhön.

Kokoomuksen kansanedustaja Janne Heikkinen keventäisi merkittävästi työn verotusta.

– Tänä päivänä jo 2400 euron kuukausipalkalla palkansaajan rajaveroaste on äärimmäisen korkea, keskimäärin 45,5 prosenttia Suomessa, Heikkinen kirjoittaa blogissaan.

– Käytännössä verotuksen progressio kohoaa huiman korkeaksi jo melko pienillä ansiotuloilla. Satasen palkankorotuksesta jo keskituloisella jää käteen vain 54 euroa. Tämä palkankorotus maksaa vielä työnantajan sivukulujen verran lisää työllistäjälle. Käytännössä siis 54 euroa lisää, Heikkinen laskee.

Heikkinen olisi valmis ”radikaaliin työn verotuksen alentamiseen”.

– Pidemmällä aikavälillä, esimerkiksi vuoteen 2050 mennessä, visiona tulisi olla jopa työn verotuksen lakkauttaminen kokonaan ainakin pieni- ja keskituloisilta, hän esittää.

– Verotuksen tulee kohdistua haittoihin, ei lannistaa sitä mikä on hyödyllistä. Tupakoinnilla on korkea haittavero, koska sen tiedetään olevan erittäin haitallista kansanterveydelle – tätä taustaa vasten työn haittaverotus on pähkähullua!

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt