Työministeri: Hallitus tiedostaa paikallisen sopimisen ongelman

Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström toivoo, että paikallisen sopimisen edistämisen käänne pystytään ratkaisemaan rakentavalla tavalla.

Verkkouutiset kertoi viime viikolla paikallisen sopimisen edistämistä pohtivan työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtajan Pekka Timosen johtamassa työryhmässä tapahtuneesta käänteestä, joka uhkaa heikentää paikallisen sopimisen edellytyksiä järjestäytymättömissä yrityksissä.

– On tullut julkisuuteen, että siellä on käyty tällaista keskustelua. Se on työryhmä, jolle hallitus on halunnut antaa työrauhan ja me emme halua siihen kauheasti puuttua tässä vaiheessa, Jari Lindström kommentoi paikallisen sopimisen käännettä tiedotustilaisuudessa maanantaina.

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ja palkansaajajärjestöt ilmaisivat viime viikolla kokoontuneessa paikallisen sopimisen työryhmässä olevansa yksimielisiä siitä, että silloin, kun työehtopimus määrää sopijaosapuoleksi luottamusmiehen, myös järjestäytymättömissä eli työnantajaliittoon kuulumattomissa yrityksissä osapuolena pitäisi olla luottamusmiehen.

Käytännössä tämä tarkoittaisi, että niissä yrityksissä, missä työntekijät eivät kuulu liittoon, työntekijöiden olisi järjestäydyttävä ja valittava keskuudestaan ammattijärjestöön kuuluva luottamusmies. Työryhmän muistiossa todetaan, että joidenkin yritysten osalta linjaus jopa heikentäisi paikallisen sopimisen mahdollisuuksia nykytilanteeseen verrattuna.

Lindströmin mukaan ongelma on hallituksen tiedossa.

– Kyllä tämä viesti on meidän korviimme tullut ja tiedostamme, että tällainen ongelma siellä on ja toivottavasti tämä pystytään rakentavalla tavalla ratkaisemaan, Lindström sanoi.

Hän totesi, ettei tässä vaiheessa ota kyseiseen problematiikkaan syvemmin kantaa.

– Uskon kuitenkin, että siinä päästään eteenpäin, ja sitten meillä on touko-kesäkuussa aikaa arvioida, mihin on päädytty, Lindström sanoi.

Myös kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen sanoi Verkkouutisille viime viikolla, että hyvä aika arvioida paikallisen sopimisen kokonaisuutta on kesäkuussa.

Eduskunnan talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Harri Jaskari (kok.) totesi vuorostaan Verkkouutisille, että paikallisen sopimisen uusi käänne ”käytännössä kaventaa sopimista” ja on ristiriidassa hallitusohjelman tavoitteiden kanssa.

Hallitus pitää kiinni tavoitteestaan 110 000 uuden työpaikan luomisesta ja työllisyysasteen nostamisesta 72 prosenttiin. Lindström kertoi tiedotustilaisuudessa, että maanantaina esitellyillä työn vastaanottovelvollisuutta kiristävillä toimilla ja työttömyysetuuksien joustavammalla käytöllä on arvioitu parannettavan työllisyyttä 15 000 työpaikalla.

Kilpailukykysopimuksen työllisyysvaikutukseksi arvioidaan 35 000–45 000 työpaikkaa. Yrittäjyyspaketin vaikutuksia ei ole vielä arvioitu. Osa työpaikkojen synnystä on tarkoitus saada aikaan odotettua paremmalla kasvulla. Lisäksi paikalliselle sopimiselle on asetettu odotuksia työllisyystavoitteeseen pääsemisen suhteen.

Kommentit