Verkkouutiset

Lokakuun loppupuolisko on sateinen.LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Tyly ennuste lähiviikkojen säästä

Sade ja matalapaine jatkuvat lähiaikoina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Foreca kertoo lähiviikkojen kuukausiennusteen olevan ”tyly”. Lähiviikkoina sateet jatkuvat.

– Jo viime viikolla saatiin sateista matalapainesäätä ja sama jatkuu ainakin lokakuun loppuun, ehkä marraskuun ensimmäiselläkin viikolla. Sademäärä on vuodenaikaan nähden suuri ja etenkin Lapissa enimmät sateet tulevat jo lumena, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

Kuukausiennusteen perusteella viikon sademäärät ovat selvästi ajankohdan keskimääräisiä sademääriä suurempia.

– Suomen säähän vaikuttaa laaja matalapaineen alue tiistai-illasta lauantaihin asti. Samalla tuuli voimistuu ajoittain eri puolilla maata. Lapin sateet tulevat tällä viikolla suurimmaksi osaksi lumena. Maan keskiosassa sade alkaa tiistai-iltana ja keskiviikkona laajalti lumena tai räntänä, mutta muuttuu pian vedeksi. Viikon loppupuolella lumisateen todennäköisyys kasvaa jälleen maan keskiosassa asti. Etelässäkin voi paikallisesti tulla hieman räntäsadetta, Latvala sanoo.

Viikko on tavanomaista viileämpi maan keski- ja pohjoisosissa. Sen sijaan eteläisessä Suomessa keskilämpötila on ajankohdalle varsin tavanomainen, mutta lämpötilalla saattavat vaihdella yöpaikkasesta jopa 10 plusasteen yölämpötilaan.

– Välillä lämpötila saattaa käväistä etelässä asteen tai pari korkeammallakin matalapaineen yhteydessä tulevassa lämpimässä ilmamassassa. Viikon lopussa matalapaineen jäljessä voi tulla hetkeksi korkeapaineen selänne, jolloin Lapissa varsinkin selkeillä ja heikkotuulisilla alueilla lämpötila saattaa laskea 10–20 pakkasasteeseen. Tämä on kuitenkin vielä epävarmaa, Latvala huomauttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)