X
SULJE MAINOS
Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Jussi Saramo, SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo Lasten vaalipaneelissa helmikuussa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Tutkimusjohtaja: Puoliväliriihi ja EU-paketti eivät näy vielä gallupissa

Kokoomuksen kannatus on noussut eniten Helsingissä ja Uudellamaalla, missä ratkaistaan kuntavaalien voitto.

Ylen tänään torstaina julkaiseman puoluekannatusmittauksen mukaan kokoomus on noussut suurimmaksi puolueeksi.

Kokoomuksen kannatus on kasvanut 1,4 prosenttiyksikköä edellisestä mittauksesta. Puolueen kannatus on nyt 20,2 prosenttia.

Mittauksen toteuttaneen Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja kertoo Verkkouutisille, että tuoreessa gallupissa ei näy vielä EU:n elpymispaketista käyty keskustelu, vaikka haastatteluja mittausta varten tehtiin 4. toukokuuta eli kuluvan viikon keskiviikkoon asti.

Viikkoa aiemmin tiistaina 27. huhtikuuta kokoomuksen eduskuntaryhmä päätti perustuslakivaliokunnan lausunnon jälkeen äänestää tyhjää EU:n elpymispaketista. Päätös tyhjän äänestämisestä on jakanut mielipiteitä sekä puolueen sisällä että muiden puolueiden kannattajien keskuudessa.

– Se on niin tuore asia ja pääosa haastatteluista on tehty ennen sitä, että en tämä aineiston perusteella pysty sitä spekuloimaan mitenkään. Viime viikko oli kokoomukselle hyvä, mutta ei erityisen hyvä, Tuomo Turja kertoo Verkkouutisille.

Kokoomukselle parhaat viikot mittausjaksolla olivat viikot 15 ja 16 eli 12.-25. huhtikuuta, mutta koko mittausjakso oli kokoomukselle vakaa.

Kokoomuksen kannatusnousu näkyi selvimmin vaalipiireistä Helsingissä ja Uudellamaalla.

– Uudellamaalla ratkaistaan aika pitkälti valtakunnallinen kannatus eli mikä puolue saa valtakunnallisesti suurimman äänipotin. Uudellamaalla ja Helsingissä on eniten ääniä jaossa, Turja sanoo.

Kokoomus on myös saanut perussuomalaisilta enemmän kannattajia kuin perussuomalaiset on saanut kokoomukselta.

Vihreillä koko mittausjakso matalalentoa

Vihreiden kannatus laski gallupissa eniten, 1,5 prosenttiyksikköä. Puolueen kannatus oli nyt 10,6 prosenttia. Vaikka vihreillä oli keskustan kanssa puoliväliriihessä vääntöä turpeesta, se ei mittauksessa vielä näy erityisesti.

– Vihreillä on ollut matalalentoa koko mittausjakso. Kannatuslasku on kertynyt viikko viikolta. Se näkyy, että Helsinki ja Uusimaa ovat vihreille vahvaa aluetta, ja siellä on tullut laskua, Turja kertoo.

Tutkimuksesta käy ilmi, että vihreiden kannattajia on siirtynyt katsomoon. Vihreitä eduskuntavaaleissa äänestäneiden osuus ei osaa sanoa -joukosta on kasvanut viime kuusta.

Keskustan osalta mielenkiinto kohdistuu siihen, miten puolueen kannatus käyttäytyy toukokuussa.

– Puolue saanut hyvin ehdokkaita ja kampanjat alkavat. Puoliväliriihi ei näy tässä (mittauksessa). Jos se näkyy jossain, niin se näkyy toukokuun aikana, Turja sanoo.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt