Tutkimus: Sähkötupakka vaikeuttaakin lopettamista?

Tuoreen tutkimuksen mukaan sähkötupakasta ei olekaan hyötyä tupakoinnin lopettamisessa.

Tuoreen Kalifornian yliopiston tutkimuksen mukaan sähkötupakasta ei ole hyötyä tupakoinnin lopettamisessa, vaikka aiemmat tutkimukset näin ovat väittäneetkin, kertoo Boston Globe. Tuoreen tiedon valossa vaikuttaakin siltä, että sähkötupakka vaikeuttaa lopettamista.

Tutkimuksessa käytiin läpi tuhat kalifornialaista tupakoijaa, heidän polttamistottumuksiaan, sähkötupakan käyttöä, sekä lopettamisyrityksiä. Tulokset osoittivat, että toistuvasti sähkötupakkaa käyttävät lopettivat tai vähensivät tupakointia tavallisia polttajia epätodennäköisemmin.

Aiemmat tutkimukset ovat johtaneet toisenlaisiin johtopäätöksiin. Italialaistutkimuksen mukaan sähkötupakasta on hyötyä lopettamisessa ja Uudessa-Seelannissa tehdyssä tutkimuksessa todettiin sen olevan vaikutukseltaan nikotiinilaastareita vastaava.

Kalifornian yliopiston tutkimus on saanut osakseen kritiikkiä myös yliopiston sisältä. Kansanterveyden professorin mukaan sähkötupakkaan turvaudutaan usein, kun muut lopettamiskeinot ovat jo epäonnistuneet.

Tutkimuksen tehnyt Wael Al-Delaimy puolustaa tuloksia. Hänen mukaansa sähkötupakka auttaisi polttamishistoriasta riippumatta, mikäli siitä apua olisi.

Seuraavaksi tutkijat suunnittelevat tekevänsä laajemman tutkimuksen aiheesta.

Kommentit