Verkkouutiset

Tutkijan mukaan pako al-Holista lähes mahdoton ilman apua

Vielä ei tiedetä, kuinka Suomeen palanneet lähtivät ISIS-leiriltä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jihadismitutkija Juha Saarisen mukaan kenties keskeisin vastaamaton kysymys Suomeen Syyrian al-Holin ISIS-leiriltä tulleiden naisten oma-aloitteisessa paluussa on se, miten paot leiriltä käytännössä toteutettiin.

– Oliko leirin ulkopuolisia auttajia suunnittelemassa/toteuttamassa pakoa? Ja kuka tuki ilman rahaa leiriltä paenneita, Saarinen sanoo Twitterissä.

Hän toteaa, että SDF:n leireiltä pakenee vankeja jatkuvasti.

– Mutta selvää on, että täysin ilman ulkopuolista apua ja tukea paon jatkaminen *leirin ulkopuolella* on lähes mahdotonta nuorten lasten kanssa, Saarinen jatkaa.

Hän on jakanut alta löytyvän Daily Beastin artikkelin, jossa kerrotaan, että al-Holista on aiemmin paettu antamalla henkeä kohden 3[nbsp]000-4[nbsp]500 dollarin lahjuksia leirin vartijoille.

Kolme leirin suomalaista naista ja yhdeksän lasta palasivat myöhään sunnuntaina Suomeen. Heidän on kerrottu paenneen leiriltä eri aikoina ja matkanneen omatoimisesti rajan yli Turkkiin. Naisille ja lapsille myönnettiin matkustusasiakirjat Suomen Ankaran-suurlähetystössä ja paluu järjestettiin yhteistyössä Turkin viranomaisten kanssa.

Julkisuudessa ei ole ollut mitään tarkempaa tietoa siitä, miten naiset ja lapset leiriltä pakenivat tai miten he matkasivat Turkkiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)