Verkkouutiset

Tutkijan mukaan koronamuunnos vaikuttaa leviävän jo suomalaisissa

Joidenkin todettujen tartuntojen alkuperä ei ole vielä selvillä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin yliopiston ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Tuomas Aivelon mukaan vaikuttaa siltä, että Britanniasta lähtenyt B.1.1.7-koronavirusmuunnos leviää jo Suomenkin väestössä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tiedotti tänään, että entistä herkemmin tarttuvia Britannian ja Etelä-Afrikan koronavariantteja on todettu Suomessa nyt 29 uutta tapausta. Aiempia tapauksia on 20. Kaikista todetuista muuntuneen viruksen aiheuttamista tapauksista 47 on Britanniassa havaittua muuntunutta virustyyppiä ja kaksi Etelä-Afrikassa havaittua virustyyppiä. THL kertoi tiedotteessaan lisäksi, että ”kolmen henkilön tartunnan alkuperää selvitetään edelleen”.

– Kuulostaa kovasti siltä, että B.1.1.7:n väestötason leviämistä on. Tämän jälkeen olennainen kysymys tietenkin on, että kuinka paljon, Tuomas Aivelo sanoo Twitterissä.

Hän on uumoillut aiemmin blogissaan, että Britannian muunnos on jo todennäköisesti levinnyt läpi Euroopan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)