Verkkouutiset

Tutkija Ylelle vaalien siirrosta: Hidastelu suurin virhe toistaiseksi

Markku Jokisipilän mielestä päätös olisi voitu tehdä aikaisemmin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä kritisoi kuntavaalien siirtopäätöstä, joka tehtiin vain hieman ennen alkuperäistä vaalipäivää.

– Jos mietitään koronan hallinollista hoitamista kokonaisuudessaan, niin kyllä tässä on käsissä ehkä suurin epäonnistuminen tähän mennessä. Päätös olisi voitu tehdä aikaisemminkin, Jokisipilä sanoo Ylelle.

Hän korostaa, että koronatilannetta on kestänyt vuoden verran.

– Siinä olisi ollut aikaa varautua tilanteeseen ja laskea erilaisia skenaarioita. Tämä ratkaisu tuli vain puolitoista kuukautta ennen vaalipäivää, Markku Jokisipilä sanoo.

Puolueet ja oikeusministeriö päättivät lauantaina, että kuntavaalit pidetään vasta 13. kesäkuuta. Vain perussuomalaiset vastusti tätä. Alun perin vaalit piti järjestää 18. huhtikuuta.

Julkisuudessa on kritisoitu kuntavaalien siirtopäätöstä. Arvostelijat ihmettelevät, miksi vaalijärjestelyihin ei tehty viime syksynä muutoksia, jotta äänestäminen olisi ollut turvallista epidemian aikana.

Jokisipilän mielestä päätös itsessään on oikea. Tartuntojen pelko ja sen aiheuttama äänestämättä jättäminen olisivat voineet vaikuttaa vaalitulokseen.

– Se jää nähtäväksi, ollaanko lähikuukausina viruksen kanssa olennaisesti erilaisessa tilanteessa, vai joudutaanko tekemään uudestaan siirtopäätös.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)