Verkkouutiset

Testauspiste Helsingissä. / LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Tutkija varoittaa: Passi ei ratkaise tartuntojen rajua kasvua

Infektioiden määrä on kasvanut eksponentiaalisesti jo viikkokausia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tukholman Kuninkaallisen teknillisen korkeakoulun professori Tuuli Lappalainen toteaa koronakeskustelun keskittyneen Suomessa viime aikoina pääasiassa koronapassin käyttöönottoon.

Passista toivottiin aiemmin työkalua yhteiskunnan avaamiseen ja esimerkiksi yleisötapahtumien järjestämiseen.

Lappalaisen mukaan mahdollisesta uudistuksesta ei ole kuitenkaan apua akuuttiin kriisiin, joka liittyy nopeasti kasvaneisiin tartuntamääriin. Esimerkiksi Helsingissä kantakaupungin ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä pahimmillaan yli 600.

– Mediassa, somessa ja poliitikkojen keskuudessa tuntuu olevan enemmän puhetta koronapassista kuin siitä tosiasiasta, että koronatartuntojen määrä on ollut eksponentiaalisessa kasvussa jo monta viikkoa, Tuuli Lappalainen kirjoittaa Twitterissä.

– Passi ei ratkaise tätä akuuttia tilannetta.

LUE MYÖS:
Tartuntojen leviämisen paikat vaihtuivat täysin – HS: ”Tämä on ihan oikea ilmiö” (VU 29.7.2021)

Uusien koronatapausten määrä Suomessa 7 päivän keskiarvolla mitattuna. / worldometers.info

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)