Ihmisiä New Yorkin Manhattanilla 5. helmikuuta. LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Spencer Platt

Tutkija varoittaa: Koronan uudet infektiot luultua yleisempiä

Yhdysvalloissa vasta viiden henkilön on todettu sairastuneen virukseen toisen kerran.

Yhdysvalloissa terveysviranomaiset ovat laajentamassa laboratoriotutkimuksia tapauksista, joissa henkilön epäillään sairastuneen toisen kerran koronavirusinfektioon.

Maassa on vahvistettu vastaavia infektioita tähän mennessä vain viisi ja koko maailmassa vain noin 50 kappaletta.

Haasteena on, etteivät laboratoriot yleensä säilytä virustestinäytteitä tai tee niille tarkempaa sekvensointitutkimusta. Uusi koronainfektio olisi erotettavissa alkuperäisestä eroavalla geneettisellä jäljellä.

Kaiser Health Newsin selvityksen mukaan Washingtonin osavaltiossa tutkitaan tällä hetkellä lähes 700 tapausta, joissa henkilön epäillään sairastuneen uudelleen koronaan. Reilut 30 odottaa geenisekvensointia ja vain yksi on ehditty vahvistaa.

Coloradossa terveysviranomaiset ovat arvioineet, että kaikista osavaltion Covid-19-tapauksista ehkä 0,1 prosenttia olisi uusia infektioita. Tartuntoja on yli 396 000 kappaletta, joten noin 400 ihmisen arvioidaan sairastuneen uudelleen.

Nevadan osavaltion tutkimuslaboratoriota johtava Mark Pandori uskoo, että suurin osa tapauksista jää pimentoon. Koronainfektiosta syntyvän suojavaikutuksen on arvioitu kestävän ehkä noin puoli vuotta tai pidempään.

– Arvioin, että uudet infektiot jäävät huomaamatta. Niitä on hyvin vaikea todeta, sillä työ vaatii erikoistutkijaryhmän tai oman laboratorion, Pandori sanoo.

Tapaukset eivät ole yhteydessä niin sanottuun pitkään Covidiin, jolla viitataan alkuperäisen infektion aiheuttamiin pitkäaikaisiin oireisiin. Jopa kuukausia kestävät vaivat voivat olla yhteydessä kehon immuunijärjestelmän ylireagointiin ja tästä seuraaviin tulehdustiloihin.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt