Verkkouutiset

Tutkija varoittaa: Itä-Euroopan maiden oltava nyt varuillaan

USA:n poliittinen sekasorto saattaa tutkijan mukaan houkutella Venäjää sotilaalliseen riskinottoon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ellei mitään täysin odottamatonta ehdi tapahtua, Yhdysvaltain entinen varapresidentti Joe Biden nousee 20. tammikuuta 2021 Valkoisen talon isännäksi. Siihen saakka USA:ssa kuitenkin elettäneen poliittisesti poikkeuksellisen jännitteistä siirtymävaihetta kahden hallinnon välillä.

– Se vaihtoehto, että Donald Trump tunnustaisi valtiomiesmäisesti tappionsa ja muuttuisi rakentavaksi, on valitettavasti erittäin epätodennäköistä, virolainen turvallisuuspolitiikan tutkija Kalev Stoicescu arvioi Tallinnan kansainvälisen puolustus- ja turvallisuustutkimuskeskuksen (ICDS) julkaisemassa artikkelissa.

Stoicesculla on takanaan pitkä virkamiesura Viron puolustus- ja ulkoasianhallinnossa. Hän on toiminut muun muassa maansa suurlähettiläänä Washingtonissa sekä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjissä.

Kahdesta kuukaudesta ennen Bidenin astumista virkaansa on hänen mukaansa uhassa muodostua haasteellinen ja vaikea jakso Naton eurooppalaisille jäsenmaille. Tilanne on erityisen herkkä Baltian maiden ja muiden puolustusliiton itäisen sivustan valtioiden näkökulmasta.

– Pahin skenaario olisi Donald Trumpin ja hänen kiihkeimpien (ja aseistettujen) tukijoidensa Yhdysvalloissa provosoima kaaos, joka estäisi USA:ta ryhtymästä toimiin Euroopassa, jos tilanne sitä edellyttäisi. Trumpia tuskin siitä piittaisi, eikä Bidenin olisi mahdollista toimia, hän toteaa.

Valppaana ja varuillaan

Baltian maiden ja muiden itäisten Nato-jäsenten kannalta on Stoicescun mukaan kyynisesti ajatellen onnellista, että Venäjällä on juuri nyt tekemistä niin sanottujen rauhanturvaajiensa sijoittamisessa Armenian ja Azerbaidžanin sodan runtelemaan Vuoristo-Karabahiin.

– Kremlin laskelmat saattavat kuitenkin muuttua jokseenkin nopeasti, jos lupaava tilaisuus tarjoutuisi – onhan Venäjä harjoitellut erityyppisiä sotilaallisia toimia Naton itäistä sivustaa vastaan jo vuosien ajan. Naton jäsenmaiden Virosta Romaniaan ja niiden alueille sijoitettujen liittoutuneiden joukkojen onkin tulevina kuukausina oltava erityisen valppaina ja varuillaan, hän sanoo.

Joe Bidenin vaalivoitto on hänen mukaansa kaikkea muuta kuin hyvä uutinen presidentti Vladimir Putinin hallinnolle, jota Trumpin hampaaton asenne Venäjää kohtaan on suuresti miellyttänyt.

– Siirtymävaihe on melko lyhyt, mutta se tarjoaa Venäjälle mahdollisuuden lietsoa Trumpin kannattajien heltymätöntä vastarintaa ja turhautuneisuutta, hän toteaa.

Trumpin päätöstä erottaa puolustusministeri Mark Esper ja useita muita Pentagonin avainhenkilöitä vaalien jälkimainingeissa Stoicescu pitää hyvin vaarallisena liikkeenä. Huolestuttavaa on hänen mielestään myös se, että toisin kuin esimerkiksi Kiina, Venäjä ei edelleenkään ole tunnustanut Bidenia vaalien voittajaksi.

– Moskovan ja Putinin asenne voisi viitata Venäjän ja USA:n välisten jännitteiden entistä voimakkaamman eskaloinnin valmisteluun. Miksi jättää hyödyntämättä tämä kallisarvoinen aika ennen kuin presidentiksi valittu henkilö astuu virkaansa – ja saa hallintaansa ydinaseiden laukaisunapin, hän varoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)