Vladimir Putin. LEHTIKUVA / AFP Mikhail Klimentyev

Tutkija tyrmistyi Venäjän toimista: Elävät rinnakkaistodellisuudessa

Venäjä on tutkijan mukaan valmis ryhtymään sotaan kuvitteellisista syistä.

Venäjän viime viikkoina toteuttamat mittavat joukkojen keskitykset Ukrainan rajalle viittaavat itävaltalaistutkija Gustav Gresselin mukaan siihen, että Kreml on alkanut ottaa itsekin todesta väitteitään Ukrainan hyökkäysaikeista ja juonittelusta yhdessä Yhdysvaltojen ja Naton kanssa Krimin takaisin valtaamiseksi.

– Suuri osa Moskovan poliittista establishmentia – etenkin tiedustelupalvelut – vilpittömästi uskovat näihin syytöksiin. Niinpä ne käyttävät asevoimia ehkäistäkseen ennalta eskalaation, jota kukaan Kiovassa ei todellisuudessa edes suunnittele, European Council on Foreign Relations – ajatushautomossa työskentelevä tohtori Gressel sanoo tuoreessa artikkelissaan.

Eurooppalaisissa pääkaupungeissa olisi hänen mukaansa viimeistään nyt syytä ymmärtää, mitä presidentti Vladimir Putinin johtaman Venäjän toimet käytännössä merkitsevät.

– Vaihtoehtoinen todellisuus, jossa Kreml elää, rakentuu fantasioille – kuten sille että Nato ja Ukraina liittoutuvat valloittaakseen Krimin – on käymässä yhä vaarallisemmaksi. Käynnissä ei ollut mitään sellaista Ukrainan sotilaallista toimintaa, jotka oikeuttaisivat Venäjän käynnistämät operaatiot Ukrainan rajoilla. Vaikka Kremlin pelot perustuvat illuusioihin, se uskoo näiden illuusioiden antavan oikeutuksen todelliseen hyökkäykseen, Gressel toteaa.

– Omankin turvallisuutensa tähden Euroopan on tehtävä selväksi Moskovalle, että venäläisten harhakuvitelmat muiden valtioiden aikeista eivät ole hyväksyttävä syy sotaan, hän painottaa.

”EU:n on korkea aika ryhdistäytyä”

Diplomaattinen pidättyvyys, välinpitämättömyys ja sivusta katsominen ovat Gresselin mukaan omiaan vain rohkaisemaan Kremliä, vahvistamaan sen harhaisia käsityksiä ja toimimaan niiden mukaisesti.

– Mitä haavoittuvaisempia Venäjän naapurit ovat, sitä tehokkaammaksi sen sotilaallinen pullistelu tulee, hän sanoo.

– Naapurivaltioiden puolustuskyvyn vahvistaminen ja Venäjän sotilaallisen seikkailupolitiikan hinnan nostaminen ovat pitkäkestoinen ponnistus, jota eurooppalaiset eivät voi panna toimeen tuosta vain – kriisissä, jossa ne yhtäkkiä ymmärtävät, että niiden olisi pitänyt toimia jo aikoja sitten, hän toteaa.

Viime vuosina on Gresselin mukaan esitetty yllin kyllin suunnitelmia siitä, kuinka Euroopan unioni voisi vahvistaa Ukrainan ja muiden itäisten kumppaniensa kriisinkestävyyttä. Niiden saattaminen täytäntöön olisi hänen mielestään aloitettava viimeistään nyt.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt