Verkkouutiset

Tutkija teki Suomeen optimaalisen aluejaon – katso kartta

Sijainnin ja saavutettavuuden perusteella optimoitu aluejako muodostaisi aivan uusia seutukuntia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Aluekehityksen konsulttitoimisto MDI:n tutkija Timo Aro julkaisi sunnuntaina Twitterissä aluejaon, jossa Suomi on jaettu väestön sijainnin ja saavutettavuuden perusteella optimaaliseen 8+1 alueeseen. Alueista kahdeksan sijaitsee manner-Suomessa, minkä lisäksi Ahvenanmaa muodostaa oman alueensa.

Aron tunnetaan sosiaalisessa mediassa aluepolitiikkaa kuvaavista kartoista.

Twiitin kuvatekstin mukaan optimointi toteutettiin jakamalla päätieverkosto seitsemänsataan tavoitepisteeseen, minkä lisäksi kysyntäpisteinä käytettiin Tilastokeskuksen kahdenkymmenenviiden neliökilometrin ruutupisteitä sen väestöllä painotettuna. Alueiden keskuspiste määriteltiin sijainti-allokointi -menetelmällä. Alueiden ulkoraja määräytyi sen niiden kysyntäpisteiden perusteella, jotka suuntautuivat määriteltyyn keskuspaikkaan.

– Avaus väestön sijaintiin ja saavutettavuuteen perustuvasta 8+1-ALUEEN OPTIMOINNISTA. Siniset viivat vievät kohti alueen keskuspaikkaa, vihreät viivat toimivat vaikutusalueiden rajoina. Saa tykätä tai lytätä, mutta arvostan palautetta! Miltä vaikuttaa, Aro kysyy.

Aron optimaalisessa aluejaossa on paljon tuttua, mutta karttaharjoitukseen mahtuu myös täysin uusia avauksia. Esimerkiksi Satakunta kuuluisi aluejaossa tiiviisti yhteen Pirkanmaan kanssa muodostaen Satapirkka-alueen.

– Jep, se olisikin mielenkiintoinen ajatusleikki jatkaa pidemmälle varsinkin Porin seudun kannalta. Turun kanssa ollaan oltu historiallisessa kimpassa, mutta mitä uutta toisi Tampereen suunta, Aro vastaa asiaa kommentoineeseen tviittiin.

Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä kommentoi Aron karttaa tuoreeltaan toteamalla, että saavutettavauuteen vaikuttavat muutkin seikat kuin maantiede. Myös kulttuurilliset tekijät herättävät keskustelua.

– Muutama haaste: saavutettavuus on erilainen kuin vaikka 20 vuotta sitten ennen laajakaistaa ja mobiilia. Suomen rajojen ulkopuolella on elämää. Nämä kaksi asiaa pitäisi huomioida, Määttä tviittaa.

Kolmas huomio on yhteistyön historia ja identiteetti. Kainuun pilkkominen kahteen eri suuntaan. Se sekä haaste että mahdollisuus, Määttä pohtii.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)