Verkkouutiset

Tutkija HäSa:lle: Ilmastoystävällisin ruokavalio on paasto

Tutkijan mukaan ravintosuositusten tulisi huomioida myös ympäristötekijät.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ravitsemussuositukset näyttäisivät erilaisilta, jos ne ottaisivat ympäristötekijät aiempaa paremmin huomioon, kertoo Luonnonvarakeskuksen ruuan ympäristövaikutusten tutkija Merja Saarinen Hämeen Sanomille.

Saarisen mukaan ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta olisi tärkeä keskittyä ravitsemuksen lisäksi ruuan ympäristövaikutuksiin. Nykyisistä, vuonna 2014 laadituista ravitsemussuosituksista ympäristöasiat löytyvät yleistasoisina kuvauksina ja sanallisina suosituksina.

Jos ympäristövaikutukset otettaisiin nykyistä paremmin huomioon, ravitsemussuositusten pitäisi asettaa maitotuotteiden ja eri lihojen kulutukselle tarkemmat rajat. Nyt ravitsemussuositukset kehottavat syömään kaikkia lihavalmisteita ja punaisia lihoja yhteensä enintään puoli kiloa viikossa.

Kokonaan eläinperäisistä tuotteista luopuminen on kuitenkin vaikeaa, sillä elänperäisiä tuotteita välttävä vegaaniruokavalio ei sellaisenaan täytä kaikkia ravintoaineiden saantisuosituksia. Monien suojaravintoaineiden määrä on luonnostaan alhaisempi kasviperäisissä tuotteissa kuin eläinperäisissä.

– Näyttää siltä, että vegaaniruokavalion täytyy sisältää esimerkiksi rikastettuja tuotteita ja lisäravinteita, jotta ravintoaineiden saantisuositukset täyttyisivät, Saarinen sanoo.

Asumisen ja autonkäytön ohella ruuankulutus aiheuttaa suurimman osan kuluttajan ilmastovaikutuksesta. Ruoka ja asumisen jätevedet vastaavat kuluttajan vesistöjä rehevöittävästä vaikutuksesta lähes kokonaan.

– Ilmastoystävällisimmässä ruokavaliossa ei olisi ruokaa ollenkaan, Saarinen havainnollistaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)