Verkkouutiset

Koronarokotusten pop-up -rokotuspiste Vantaalla Korson markkinoilla. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Tutkija hämmästyi THL:n rokotelausunnosta -”posketonta”

Geenitutkijan mukaan kolmannet rokotteet ovat hintansa arvoisia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Geenitutkija ja New Yorkin arvostetun Columbian yliopiston apulaisprofessori Tuuli Lappalainen kummastelee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynekin lausuntoa kolmannesta koronarokotuskierroksesta.

Nohynek sanoi tänään Helsingin Sanomille, että on mietittävä, onko lisäannoksen terveyshyöty oikeassa suhteessa hintaan.

– Nyt koronarokotteen osalta täytyy miettiä sitä, milloin olemme rajahyödyn äärellä: jos toisella annoksella saadaan estettyä valtaosa vakavista taudeista, niin mitä hyötyä on kolmansista, neljänsistä tai viidensistä tehosteannoksista kaikille annettuna?, hän pohti.

Nohynek totesi HS:lle, että rokottamisella pyritään estämään vakavia tautimuotoja, kuolemia ja elinvuosien menetystä.

– Strategian primäärinen päämäärä ei siis ole estää infektioita, hän sanoi.

Hanna Nohynek on myös THL:n alaisen Kansallisen rokotus­asiantuntija­ryhmä KRAR:n sihteeri. Ryhmä kokoontui puimaan rokoteasiaa keskiviikkona.

– Nohynekin epäily 3. annosten kustannustehokkuudesta tuntuu poskettomalta. Voisiko talousjuttuja arvioida ekonomistit? Epidemian yhteiskunnallinen hintalappu on aivan toista suuruusluokkaa kuin rokotusten hinta. Ja yhden tehohoitopotilaan hoitoajalla rokottaa tuhansia ihmisiä, Tuuli Lappalainen sanoo Twitterissä.

Tuuli Lappalaisen mukaan sairaalat kuormittuisivat hyvistä rokotteista huolimatta pahasti, jos koronaepidemia ryöstäytyisi valloilleen. Lappalainen muistuttaa, etteivät rokotteet suojaa sataprosenttisesti. Hänen näkemyksensä mukaan Nohynekin tulkinta rokotusstrategiasta on niin ikään virheellinen.

– Infektioiden estäminen ja epidemian hallinta on terveydenhuollon kantokyvyn suojelussa keskeistä, hän sanoo.

– Viruksen leviämistä hillitsee: 1) Suojatoimet ja rajoitukset, jotka rajoittavat viruksen kykyä tarttua, 2) Tartuntoja estävä immuniteetti. Tämä pitäisi rokotteilla saada niin ylös kuin mahdollista, jotta rajoitusten tarve epidemian hallitsemiseksi on pienempi. Simppeliä, eikö?, Lappalainen jatkaa.

– Rokotteet ovat siksi tärkeitä muutenkin kuin Nohynekin painottamassa rokotetun vakavan sairauden ehkäisemisessä: Epidemian hallinta suojelee meitä kaikkia ja koko yhteiskuntaa. Rokotteiden teho tartunnan estossa kuitenkin hiipuu, ja siksi 3. annos (ja lasten rokotus) on tärkeä, hän toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)