Verkkouutiset

Koronatestauskyltti Helsinki-Vantaan lentoasemalla. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Tutkija ennustaa: Delta menettää etunsa, nämä tulevat tilalle

Tutkijatohtori Tuomas Aivelon mukaan viruksen evoluutioon liittyy runsaasti mielenkiintoisia kysymyksiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin yliopiston ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Tuomas Aivelo huomauttaa kesän koronatilannetta käsittelevässä Twitter-ketjussaan, että immuniteettia tehokkaammin kiertävät koronaviruksen muunnokset kuten niin kutsutut beta- ja gammavariantit eivät ole yleistyneet, vaan näin on käynyt lähinnä paremmin leviävien varianttien eli alfan ja deltan kohdalla. Tutkija pitää tätä mielenkiintoisena.

– Näiden välinen dynamiikkaa tietenkin riippuu siitä millä viruksella on valintaetu. Nyt korkeammalla R0:lla, hän jatkaa.

R0-mittaa sitä, kuinka tarttuva virus on. Esimerkiksi kahden R0-arvo merkitsee, että jokainen kantaja tartuttaa keskimäärin kaksi muuta.

Tuomas Aivelo esittää ennusteen tulevasta.

– Odotusarvo: kun riittävän moni on rokotettu tai sairastanut taudin, delta menettää etunsa ja immuniteettia paremmin kiertävät virukset suhteellisesti yleistyvät. Delta korvautuu jollain muulla, hän veikkaa.

Tutkija teroittaa kuitenkin, että avainsana on suhteellisesti.

– Tartuntamäärät tulevat varmasti kokonaisuudessaan olemaan matalampia kuin ne nyt voisivat olla kun rokotukset on saatu läpi. Joka tapauksessa todistamme viruksen kujanjuoksua maissa, joissa rokotukset etenevät, hän arvioi.

Aivelo pitää mahdollisena, että nykyiset immuniteettia kiertävät variantit ovat suhteessa niin heikkoja leviämään ja huonoja kiertämään immuniteettia, ettei niille alttiita ihmisiä ole delta-aallon jälkeen juurikaan jäljellä.

– Virusevoluution (ja tulevan tautitaakan!) kannalta mielenkiintoinen kysymys on, että kehittyvätkö tulevaisuuden immuniteettia kiertävät virukset paremmin vai heikommin leviävistä varianteista. Ei voi tietää.

Vaikka viruksen evoluutio onkin tutkijan mukaan mielenkiintoinen tutkimuskohde, on kyse hänen mukaansa ennemminkin akateemisesta kiinnostuksesta eikä kansalaisille merkittävästä asiasta.

– Perusasia: rokotteilla tilanne rauhoittuu ja normalisoituu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)