Verkkouutiset

Turvapaikanhakijoiden hakemuksista hylättiin viime vuonna lähes puolet

Suomeen saapui vuonna 2015 liki kymmenen kertaa enemmän turvapaikanhakijoita kuin edellisenä vuotena.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maahanmuuttoviraston perjantaina julkaisemien tilastojen mukaan 1 037 turvapaikanhakijaa sai viime vuonna kielteisen turvapaikkapäätöksen. Se on 41 prosenttia päätöksen saaneista.

Turvapaikkahakemuksia raukesi 3 186. Luku on huomattavasti suurempi kuin aikaisemmin. Esimerkiksi vuonna 2014 rauenneita hakemuksia oli vain 310. Yleisimpänä syynä raukeamiselle oli hakemuksen peruuttaminen. 1 094 hakemusta jätettiin Suomessa tutkimatta esimerkiksi Dublin-asetuksen vuoksi. Yhteensä turvapaikkapäätöksiä tehtiin viime vuonna 7 466.

Suomeen saapui maahanmuuttoviraston mukaan vuonna 2015 enemmän turvapaikanhakijoita kuin koskaan aikaisemmin. Vuoden loppuun mennessä turvapaikkaa haki 32 476 henkilöä.

Heistä joista suurin osa oli irakilaisia (20 485). Seuraavaksi eniten hakijoita saapui Afganistanista (5 214), Somaliasta (1 981) ja Syyriasta (877). Vuonna 2014 turvapaikanhakijoita oli yhteensä vain 3 651

Vastaanottokeskuksia perustettiin maahanmuuttoviraston mukaan vuoden mittaan nopeasti. Vuoden lopussa keskusten määrä nousi alkuvuoden 18 aikuisten yksiköstä 142 yksikköön. Alaikäisyksiköiden määrä nousi 8 yksiköstä 68 yksikköön. Näiden lisäksi toimi 2 säilöönottoyksikköä. Vastaanottopalveluiden piirissä oli vuoden lopussa 29 800 henkilöä. Vuonna 2014 heitä oli vain 3 041.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)