LEHTIKUVA / PEKKA SAKKI

Hans Adolf Ehrnrooth: Turvallisuuspolitiikasta ei keskustella

Kirjoittajan mukaan on kehitettävä EU:n kykyä toimeenpanna keskinäisen avunannon lausekkeen tuomia velvoitteita.

Turvallisuuspolitiikka on tärkeä aihe, vaikka sitä ei äkkiseltään uskoisi. Suomen ”supervaalikeväänä 2019” EU:n ja Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka loistavat poissaolollaan median paneelikeskusteluissa. Turvallisuuspolitiikka kuitenkin kiinnostaa suomalaisia ja etenkin nuoria. Tämän olen monta kertaa saanut huomata vaalikampanjani aikana.

Suomalaista turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa leimaa ”epävirallinen” puhumattomuus ja vaikeneminen. Joko aihe on liian haastava, tai sitten puhumattomuudelle on muita syitä. Eduskuntavaaleissa ei juurikaan keskusteltu ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, puolustuspolitiikasta puhumattakaan.

Koska aiheesta ei keskustella, on kansalaisten vaikeaa hahmottaa missä tällä hetkellä mennään strategisella tasolla ja mitä asioita tulisi huomioida laajemman reaaliaikaisen tilannekuvan muodostamiseksi. EU:n laajuisen ja Suomea koskevan tilannekuvan muodostaminen on perusedellytys turvallisuus- ja puolustustilanteemme kokonaisuuden hahmottamiselle. Vain kokonaiskuvan kautta on mahdollista tehdä oikeita kauaskantoisia poliittisia päätöksiä, jotka palvelevat EU:n kehittämistä ja ovat Suomen etujen mukaisia. Samalla on valitettavaa, että suomalaista politiikkaa tunnutaan tehtävän arkipäivän kabinettipolitiikan ehdoilla.

Suomen lähtökohtia

Valtion tärkein tehtävä on kansalaistensa turvallisuudesta huolehtiminen. Suomessa on käytössä kokonaisturvallisuuden konsepti, joka on lähtökohtaisesti yhteiskunnan varautumisen konsepti.

Suomen riskit ja niiden vaikutukset elintärkeisiin toimintoihin on kirjattu kansalliseen riskiarvioon. Yhteiskunnan vakauteen vaikuttavia riskejä ovat muun muassa sotilaallisen voiman käyttö, julkisen talouden vakava häiriö, tai laajamittainen maahantulo. Riskeistä vakavin ja Suomelle tuhoisin olisi ensin mainittu.

Suomen puolustusratkaisu, yleinen asevelvollisuus ja koko maan puolustaminen, istuu kansamme arvomaailmaan ja tahtotilaan erittäin hyvin. Kansalaisten maanpuolustustahto ja Puolustusvoimien suorituskyvyn varmistaminen ovat puolustuksemme uskottavuuden keskeinen perusta.

Suomen on haastavaa ylläpitää riittävää ja turvallisuusympäristön muutokset huomioivaa kansallista puolustuskykyä. Vuonna 1996 Suomessa käytiin vilkasta keskustelua Nato-jäsenyydestä. Aika keskustelulle oli sopiva, sillä Suomi oli edellisenä vuonna liittynyt EU:n jäseneksi pääosin turvallisuussyistä. Suomi kuitenkin päätti olla hakematta Nato-jäsenyyttä. Suomen turvallisuuspoliittiseksi ratkaisuksi linjattiin ”sotilaallinen liittoutumattomuus ja uskottava itsenäinen puolustus”. Tämä linjaus pätee edelleen tänä päivänä, vaikka Suomen lähialueen ja Euroopan lähialueiden turvallisuusympäristö ja -tilanne ovat viime vuosien aikana muuttuneet. Venäjän toimet Georgiassa, Moldovassa, Krimillä ja Donbassissa, sotilaallisen aktiviteetin lisääntyminen Itämeren alueella, arktisen alueen sotilaallisen merkityksen kasvaminen ja Venäjän GPS-häirinnät pohjoisessa ovat tästä näyttäviä esimerkkejä. Mikään näistä tapahtumista ei saisi jäädä analysoimatta.

Suomen tulee entistä enemmän nähdä turvallisuusympäristössään tapahtuvat muutokset laajoina kokonaisuuksina, joiden pohjalta voidaan tehdä turvallisuuttamme edistäviä johdonmukaisia päätöksiä.

Suomi on jatkanut turvallisuuspoliittisiin linjauksiinsa, turvallisuusympäristöönsä ja resursseihinsa sopeutettua sotilaallista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Näistä näkyvin on ollut yhteistyö Naton rauhankumppanuuden kautta. Suomi liittyi rauhankumppanuuteen vuonna 1994 ja on siitä lähtien systemaattisesti kehittänyt Puolustusvoimien Nato-yhteensopivuutta. Tästä on ollut erityistä hyötyä kansainvälisessä kriisinhallinnassa. Suomi on saavuttanut niin korkean Nato-yhteistoimintakyvyn kuin sille Natoon kuulumattomana maana on ollut mahdollista. Suomi on lisäksi kehittänyt sotilaallista yhteistoimintakykyään verkottumisen kautta. Suomi on solminut yhteistyösopimukset valikoitujen Nato-maiden Englannin, Saksan ja Ranskan kanssa. Lisäksi Suomella on pitkäaikaista ja kehittynyttä yhteistyötä Ruotsin kanssa. Yhteistä näille verkottumiseen perustuville järjestelyille on, että niiden tarkoituksena ei ole synnyttää uusia sotilaallisia rakenteita, vaan kehittää sopimusmaiden välistä yhteistoimintakykyä mm. kansainvälisessä kriisinhallinnassa. Verkottumiseen perustuva yhteistyö ei siten tarjoa Suomelle sitovaan sopimukseen perustuvia turvatakuita minkään sopimusvaltion kanssa.

EU:sta tukea puolustukselle

EU:n kykyyn toimia turvallisuuden tuottajana kohdistuu nykyään suuria odotuksia. Vuosi 2016 oli eräällä tavalla käänteentekevä vuosi. Yhdysvalloissa presidentiksi tuli Donald Trump, britit äänestivät Brexitin puolesta ja Euroopan Unioni julkaisi EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen globaalistrategian.

Trumpin myötä ei ole enää varmuutta siitä, miten ja millä tavalla Yhdysvallat jatkossa on valmis toimimaan Euroopan turvallisuuden takuumiehenä. Brexitin myötä EU:lta hävisi sen vahvin eurooppalainen sotilaallinen suorituskyky. EU:n globaalistrategia ottaa huomioon Euroopan turvallisuustilanteen ja sen toimijoiden suhteissa tapahtuneet muutokset sekä uudet turvallisuushaasteet, kuten ilmaston lämpenemisen seurannaisvaikutukset, massasiirtolaisuuden, kybersodankäynnin, hybridisodankäynnin ja Venäjän asevarustelun ja Ukrainan kriisin jatkumisen. Nämä tekijät yhdessä ovat vaikuttaneet EU:n tahtotilaan, ja jäsenmaiden haluun vahvistaa EU:n strategista autonomiaa turvallisuuden ja puolustuksen alalla.

EU:n puolustusyhteistyön kehittäminen on pitkään ollut erittäin haastavaa, jopa vaikeaa, vaikka ajatus eurooppalaisesta puolustuksesta on ollut olemassa jo yli puoli vuosisataa. Osalle unionin jäsenmaista EU:n puolustus tarkoittaa unionin rajojen ulkopuolella toteutettavia yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikan osana toteutettavia operaatioita, kuten koulutusoperaatiot Afrikassa tai YK:ta tukevat operaatioita. Toiset jäsenmaat taas haluaisivat vahvistaa EU:n sotilaallista ulottuvuutta tavoitteena kehittää unionin kykyä puolustaa unionia ja sen kansalaisia EU:n rajojen sisäpuolella. EU:n puolustuksen kehittämisestä keskusteltaessa törmää usein väittämään ”EU ei sotilaallisesti mitään, eikä siitä tulekaan, ainoa uskottava toimija on Nato”. On hyvä muistaa, että ei ole EU:n vika, että siitä ei ole kehittynyt uskottava sotilaallinen toimija. Jäsenmaat kantavat tästä vastuun. EU on kehittyvä turvallisuusjärjestö ja Nato sotilasliitto.

EU:n puolustusta on viimeisten kolmen vuoden aikana kehitetty enemmän kuin edeltävinä vuosina yhteensä. Liekö yhtenä syynä tähän Britannian ”jarrumiehen” otteen lipsuminen Brexitin myötä. Todennäköistä on, että brittien vaikutusvallan heikkeneminen on mahdollistanut EU:n puolustusulottuvuuden kehittämisen jatkamisen. Brittien ja muiden EU:n puolustusyhteistyön kehittämiseen negatiivisesti suhtautuvien maiden, kuten Tanskan, huolena on ollut Naton integriteetin ja resurssien säilyttäminen. Britit mm. ovat avoimesti vastustaneet EU:n yhteisten sotilaallisten komentorakenteiden perustamista. Osa maista näkee EU:n puolustuksen kehittämisen syövän Naton resursseja. Tässä on kuitenkin hyvä muistaa, että sen enempää Nato kuin EU eivät omista jäsenmaidensa asevoimia ja resursseja. Ne ovat jäsenmaiden kansallisia suorituskykyjä, jotka jäsenmaat ovat alistaneet organisaatioiden käyttöön ja joiden käytöstä viime kädessä jäsenmaat päättävät.

Lissabonin sopimukseen kirjattu pysyvä rakenteellinen yhteistyö (PRY) on poikinut EU:n puolustusta tukevia hankkeita. Suomen turvallisuuden kannalta tärkein asia kuitenkin liittyy EU:n Lissabonin sopimukseen kirjattuun keskinäisen avunannon lausekkeeseen (SEU §42.7). Artikla 42.7 toimintamalli on sama kuin Naton artikla viiden. Suomen lainsäädäntöä on päivitetty siten, että Suomi voi juridisesti toimia EU:n turvalausekkeen periaatteiden mukaisesti eli torjua EU-jäsenmaahan kohdistuvia sotilaallisia uhkia ja saamaan EU-jäsenmailta itse apua vastaavassa tilanteessa. Artikla 42.7:n heikkous on se, että se ei merkitse sitovaa ja automaattista sotilaallista avunantoa. Artikla ei myöskään sisällä ohjeita avunannon toimeenpanolle eikä sido EU:n muita elimiä toimeenpanoon. Kehitettävää siis riittää.

Lopuksi

Sotilaallisesti liittoutumattoman Suomen turvallisuutta edistetään parhaiten ylläpitämällä vahvaa omaa puolustusta ja osallistumalla aktiivisesti EU:n puolustusyhteistyön ja sotilaallisen toimintakyvyn kehittämiseen. Tähän Suomella on EU:n jäsenenä erinomaiset mahdollisuudet. Erityisesti tulee kehittää EU:n kykyä toimeenpanna keskinäisen avunannon lausekkeen velvoitteita. Tämä tarkoittaa lausekkeen sitovuuden ja automaation selkeyttämistä, EU:n toimielimien roolien selkeyttämistä, avunantolausekkeen velvoitteiden toimeenpanon suunnittelua ja harjoittelua yhteisissä harjoituksissa integroitujen järjestelmien avulla. On hyvä muistaa, että EU ja Nato ovat itse sopineet yhteistyön tiivistämisestä.

Suomen turvallisuutta ei nykytilanteessa edistetä toistamalla epäilyksiä EU:n puolustusyhteistyön kehittämisen epärealistisuudesta tai mielekkyydestä tai Naton ensisijaisuudesta, vaan aktiivisella Suomen tavoitteet huomioivalla EU-politiikalla. EU:n puolustukseen panostaminen on Euroopan ja erityisesti Suomen turvallisuusetujen mukaista.

Hans Adolf Ehrnrooth

Hans Adolf Ehrnrooth

Everstiluutnantti evp.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt