Verkkouutiset

Turvaistuin ei vähennä vakavia onnettomuuksia turvavyötä enempää

Tiukentuneet lait istuinten käytöstä johtavat ekonomistin mukaan pienempään lapsimäärään autoissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus pohtii, vaikuttaako turvaistuinvaatimus lapsilukuun.

– Lasten turvaistuin ei vähennä 2-6-vuotiaiden lasten vakavia liikenneonnettomuuksia verrattuna turvavyöhön, Juhana Brotherus kirjoittaa Twitterissä.

Brotherus viittaa populaarin Freakonomics-podcastin jaksoon, jossa käsitellään Chicagon yliopiston ekonomistin Steven Levittin tutkimuksia turvaistuimista. Levitt tutki 2-6-vuotiaita auto-onnettomuuteen joutuneita lapsia, joista osa oli turvaistuimessa, osa oli turvavöissä ja osalla ei ollut kumpaakaan.

Tutkimuksen tuloksena oli, että lapset, joilla ei ollut kumpaakaan, kärsivät vakavista seurauksista. Sen sijaan Levitt kertoo, ettei hän pystynyt löytämään mitään hyötyä turvaistuimista kuolemantapausten tai vakavien vammojen estämisessä.

Toisessa tutkimuksessa, jonka Levitt kirjoitti MIT:n professorin Joseph Doylen kanssa, todettiin, että lasten turvaistuimet vähentävät noin 25 prosentilla vähemmän vakavia vammoja kolareissa.

– Tiukentuneet lait turvaistuinten käytöstä johtavat pienempään lapsimäärään (ei kolmatta lasta). Suomessakin laki vaatii yli 135 cm käyttävän turvaistuinta. Sama vaikutus, Juhana Brotherus kysyy.

Brotheruksen mukaan useampi akateeminen tutkimus tullut samaan johtopäätökseen, että ihmiset jättävät lisääntymättä sen vuoksi, että lapset eivät mahdu autoon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)