Turun Kaupungintalo. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA

Turku käynnistää yt-neuvottelut

Turku aloittaa yt-menettelyn säästöjen löytymiseksi osana kaupungin talouden sopeuttamistoimia.

Mahdollisiin säästötoimenpiteisiin sisältyvät kaikki toimenpiteet, joilla tehostetaan kaupungin organisaation toimintaa ja karsitaan kustannuksia. Neuvottelut käynnistyvät ensi viikon tiistaina.

Yt-neuvotteluja käydään pääsopijajärjestöjen edustajien ja kaupungin johdon kanssa.

– Etsimme säästöjä yhdessä henkilöstön ja henkilöstöjärjestöjen kanssa. Turun vakavan taloustilanteen tietävät ja tunnistavat kaikki ja kaikilla on myös yhtenäinen halu löytää mahdollisimman selkeitä ja vaikuttavia säästöjä, sanoo Turun kaupunginjohtaja Minna Arve.

Turun kaupungin kuluvan vuoden vuosikate on 17,4 miljoonaa euroa miinuksella. Alijäämäinen vuosikate tarkoittaa sitä, että kaupunki joutuu ottamaan velkaa perustoimintansa kattamiseksi.

Arven mukaan tavoitteena on, että syksyn aikana taloutta tasapainotetaan ja että kuluvan vuoden vuosikate nostetaan positiiviseksi toteuttamalla nopeasti vaikuttavia sopeuttamistoimenpiteitä kaupungin toimintatavoissa, hankinnoissa ja henkilöstökuluissa.

Henkilöstökulujen osuus sopeuttamistavoitteesta on 7,2 miljoonaa euroa. Yt-menettelyssä neuvotellaan keinoista, joilla sopeuttamistavoite saavutetaan tänä vuonna. Yksi käytettävissä olevista keinoista ovat henkilöstöön kohdistuvat lomautukset.

– On todella tärkeää, että teemme lujasti työtä löytääksemme kohdennukset ja rajaukset, joiden myötä säästötoimenpiteiden haitalliset vaikutukset kaupungin perustyöhön ja tavoitteiden saavuttamiseen ovat mahdollisimman vähäiset, sanoo Arve.

Mahdollisten lomautusten käynnistämisestä päättää Turun kaupunginhallitus.

– Mahdollisten lomautusten ei tule kohdentua samalla tavalla koko kaupunkiin, koska esimerkiksi opetuksessa ja hoitotyössä koronapandemia on tehnyt tilanteen muutenkin vaikeaksi, eikä sitä tule omin toimin enempää vaikeuttaa, Arve toteaa.

Turun kaupungin arvio koronapandemian vaikutuksista kaupungin talouteen on noin 90 miljoonaa euroa, minkä lisäksi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on esittänyt omien kustannustensa kattamiseksi ylimääräistä koronamaksua jäsenkunnille. Turku on saanut valtiolta koronan vaikutuksiin liittyvää tukea noin 50 miljoonaa euroa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt