Verkkouutiset

Turkistarhoista kysyttiin – näin kellokkaat vastasivat

Kokoomusjohtoon pyrkivistä yksi vastustaa tarhausta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen neljälle varapuheenjohtajaehdokkaalle ja kahdelle puoluevaltuuston puheenjohtajaehdokkaalle – Heikki Auttolle, Antti Häkkäselle, Anna-Kaisa Ikoselle, Elina Lepomäelle, Pia Pakariselle ja Mari-Leena Talvitielle – pidettiin lauantaina illansuussa tentti Porin puoluekokouksen kokoussalissa.

Tentin päättäneessä kättennostoäänestyksessä ehdokkailta pyydettiin kyllä- tai ei-vastausta aiheeseen ”pitäisikö turkistarhaus kieltää Suomessa pitkällä siirtymäajalla”.

Puolueen varapuheenjohtajaksi pyrkivä Elina Lepomäki nosti kuusikosta ainoana kätensä kyllä-vastauksen merkiksi. Hän sai selvittää kantansa:

– Pitkällä siirtymäajalla, kyllä, että elinkeinonharjoittajat voivat sitten sopeutua siihen tilanteeseen. Siitä voidaan keskustella, kuinka pitkä se siirtymäaika on. Ja ensisijaisesti jo ihan ilman siirtymäaikaa kannatan sitä, että me kiristämme niitä olosuhteita, joissa eläimiä pidetään, Elina Lepomäki sanoi.

– Koska eläinten oikeudet ovat myös itseisarvo, eivätkä (ne) ole pelkästään ikään kuin välineitä.

Ehdokkailta kysyttiin myös aiheesta ”kannabiksen käytön dekriminalisointi”. Elina Lepomäki pyysi ja sai selvittää oman kantansa.

– Koska tästä on kiertänyt villejä käytäväpuheita. Olen sitä mieltä, että meidän pitäisi Suomessa selvittää meidän huumausainepolitiikkamme ja päihdepolitiikkamme kauttaaltaan. Esimerkiksi YK on suosittanut siihen, että vauraat länsimaat kantavat pienen vastuun siitä, minkälainen suorastaan inhimillinen tragedia monessa kehitysmaassa on sen takia, että täällä on hyvinkin kieltävä politiikka ja kertakaikkiaan rikollisuuden käsissä tämä koko bisnes, Elina Lepomäki sanoi.

– Mutta mielestäni me emme ole kyllä siinä kohtaa vielä, että me mitään laillistetaan tai myöskään dekriminalisoidaan, hän jatkoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)