”Turhaa kiusantekoa” – autotalleiltakin vaaditaan kohta energiatodistus

SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen pitää tulevaa energiatodistuslinjausta turhana.

Pia Viitasen mukaan energiatodistuslainsäädännön kanssa toimitaan vastoin hallituksen normien ja byrokratian purkamisen tavoitteita.

Entinen asuntoministeri Viitanen ihmettelee tiedotteessaan, miksei meneillään olevaan direktiivin uudistustyöhön pyritä vaikuttamaan, jotta tällainen lainsäädäntö voidaan välttää.

”Viime kaudella valittiin päinvastainen suunta. Silloin kansalaisaloitteen käsittelyn yhteydessä esitin, että Euroopan unionissa energiatodistukset vanhojen omakotitalojen osalta tulisivat vapaaehtoisiksi. Tämä oli myös koko eduskunnan vaatimus. Nyt, kun direktiivin uudistaminen on käynnissä, hallituksen on vaikutettava tähän uudistustyöhön niin, että siitä poistuisi velvoitteet myös autotallien osalta”, Viitanen toteaa.

Hän vaatii, että asiassa otettaisiin ”järki käteen”.

”Uskon, että aika moni tavallinen kansalainen ihmettelee kuullessaan, että tämän jälkeen autotallitkin tulevat energiatodistuksen piiriin. Moni kokee tämän turhaksi kiusanteoksi”, Viitanen sanoo.

Kommentit