Verkkouutiset

”Tuomiojan mukaan Hornet-hankinta oli historian kallein virhe”

Tohtori Alpo Rusin mielestä Nato-ilmaharjoituksesta huolta kantavat eivät kanna huolta siitä, miksi harjoituksia on suunniteltu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan eduskuntavaaliehdokkaana oleva tohtori Alpo Rusi kirjoittaa blogissaan, että Venäjän sisäinen kehitys on arvioitu Suomessa väärin. Hänen mukaansa vuonna 2000 vaihtuneen presidentin aikana ulkopoliittisen linjanvedon teki pitkälle ulkoministeriksi samaan aikaan nimitetty Erkki Tuomioja (sd.).

Rusin mukaan Tuomiojan linja oli, että ”Suomen tuli panostaa globaaliin yhteistyöhön, etenkin YK:ssa, johon kuului armeijan roolin jonkinlainen uudelleenarviointi, koska sotilaallisen uhkakuvan koko oli pienentynyt. Ryhdyttiin puhumaan ’laajasta turvallisuudesta’, kun sotilaalliset uhkakuvat olivat väistyneet”.

Alpo Rusi kirjoittaa tässä yhteydessä myös Naton arvostelun kasvaneen:

”Tuomioja kirjoitti maaliskuussa 2001 arvion kansanedustaja Jaakko Laakson (vas.) ja Ilta-Sanomien toimittaja Pekka Ervastin teoksesta ’Karhun naapurista Naton kainaloon’. Kirja sisälsi NATO-spekulaation kritiikkiä, mutta myös kannanoton kansallisen puolustuksen kehittämiseen. Tuomiojan mukaan ’on hyvä kerrata Hornet-hankinnan lyhyt historia vaikka Ervastin ja Laakson antaman tiiviin kuvauksen pohjalta. Heidän vaikeasti vääräksi osoitettava johtopäätöksensä on, että Hornet-hankinta on ollut Suomen varustautumishistorian kallein virhe. Ilman sitä kaikki puolustuksen kehyskeskustelussa tuskaa tuottavat rahoitusongelmat olisivat kohtuullisen helposti ratkaistavissa'”, Rusi siteeraa Tuomiojan arvostelua.

Hän arvostelee keskustan Paavo Väyrysen perjantaisia näkemyksiä Ylen Pressiklubissa, jossa käsiteltiin sotkua Virossa pidettäväksi aiotusta ilmavoimien harjoituksesta.

”Ohjelma osoitti, että Venäjän käytös ei monia ’vanhan liiton’ poliitikkoja tai mediavaikuttajia hetkauta. Tämä on ymmärrettävää myös siksi, että he ovat arvioineet Venäjän kehityksen pitkälle väärin”, Rusi huomauttaa.

Hänen mukaansa Pressiklubissa kannettiin huolta Suomen sotkeutumisesta Yhdysvaltojen kanssa harjoitettavaan ilmapuolustusharjoitukseen Virossa.

”Huolta ei kannettu siitä, miksi näitä harjoituksia on suunniteltu. On kuitenkin selvä, että jos Suomella ei olisi Hornet-hävittäjiä, vaan vaikkapa venäläisiä MIG-hävittäjiä, tai ei hävittäjiä ollenkaan, kuten Tuomioja ja Ervasti Jaakko Laakson kanssa 2001 esittivät, Suomen ilmapuolustus olisi 2015 hyvin hataralla pohjalla”, Alpo Rusi kirjoittaa.

”Tai sitten Venäjä arvioidaan valtioksi, jonka kanssa ollaan läheisiä ystäviä, oli Venäjä millainen toimija tahansa”.

Rusin mukaan on erittäin ongelmallista, mikäli turvallisuusympäristön iso kuva arvioidaan pitkällä aikavälillä täysin väärin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)