Verkkouutiset

Tuntemattomia suomalaisia sotavankeja muistetaan – Englannissa

Oolannin sodan suomalaisten sotavankien muistomerkki vihitään lauantaina Englannissa uudelleen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uusi Nykypäivä-lehti kertoo sotavankeudessa kuolleiden suomalaissotilaiden muistomerkin kunnostuksesta Lewesin kaupungissa Englannissa.

Muistomerkki on St. Johnin hautausmaalla sijaitseva viisimetrinen obeliski vuodelta 1877. Sen pystytytti tsaari Aleksanteri II Krimin sodasta eli Oolannin sodasta (1854-56) Ahvenanmaalta vangeiksi otettujen ja vankeudessa kuolleiden sotilaiden muistoksi.

The Telegraphin mielestä muistomerkki todistaa yhdestä brittien sotaseikkailujen oudoimmista tapauksista – ja maan inhimillisestä vihollisvankien kohtelusta.

340 suomalaisvankia

Nyt kunnostettua obeliskia kutsutaan venäläiseksi muistomerkiksi. Sen kyljessä on 28 suomalaisen nimet.

The Telegraphissa ja eräissä muissa brittilehdissä katsotaan mukana olevan venäläisiäkin. Nimilistassa on kuitenkin vain ruotsalaisia ja suomalaisia nimiä. Kyse oli tsaarin armeijan paikallisista asevelvollisista.

Obeliskin kunnostuksen maksoivat venäläiset ja ahvenanmaalaiset. Lauantain siunaustilaisuuteen osallistuvat muun muassa Suomen ja Venäjän suurlähettiläät ja Ahvenanmaan kansanedustaja Elisabeth Nauclér.

Muistomerkissä listatut sotilaat vietiin Bomarsundin taistelusta Lewesiin. He kuolivat vankeusaikana lähinnä tuberkuloosiin.

Kaikkiaan Lewesiin vietiin 340 suomalaista. Venäläisupseerit vietiin Ranskaan.

Lewesissä oli mainiot oltavat. Vankeudesta huolimatta miehet esimerkiksi metsästivät ja tekivät menestyvää bisnestä leluvalmistajina. Monen perhe tuli paikalle. Miesten kapinan jälkeen tilanne osin muuttui, mutta he säilyivät kaupungissa erittäin suosittuina.

Kotiutusseremonioissa miehiä juhlittiin Lewesissä jopa soittokunnan voimin. Viimeisenä sairastamaan jääneen Johan Kiven, 20, kuoltua tuli hautajaisiin yli 500 ihmistä. Sotavanki Kivi sai sotilaalliset huomionosoitukset.

Sumfarallallalaa

Kaikkien suomalaisten tunteman Oolannin sota -laulun tekivät ilmeisesti juuri Lewesin vangit. Laulun alkuperäisversiossa on kuvauksia Ahvenanmaan Bomarsundin taistelun ja Lewesin vankeuden tapahtumista:

Kuudestoista päivä elokuusa

Fangiksi otti engelisman, ja poies kuljetti laivan kans

Sit poikia poies kuljetettiin

Masinan kanssa Englantiin Levesin kaupunkiin arestiin

Siell olivat poijat arestis

Vuosi ja kahdeksan kuukautta Englantin kuningan hallussa

Nykyisin tunnettavassa Oolannin sota– renkutuksessa historia on käännetty nurinpäin, sillä sanoissa annetaan lähinnä ymmärtää Venäjä/Suomen voittaneen taistelun.

Alkuperäisessä laulun versiossa engelsmanni seilasi 200, mutta nykyversiossa 300 laivalla ”Suomemme rannoilla”.

Kansallisooppera oli 2007 mukana Lewesissä ensi-iltansa saaneessa Finnish Prisoner -oopperassa, joka kertoi miesten tarinasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)