Verkkouutiset

”Tunnelma sanoinkuvaamaton” – kansanedustajan kuvat juhlivasta Jerevanista

Sinisten kansanedustaja Kimmo Kivelä on seurannut aitiopaikalta Armenian kuohuvia tapahtumia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Armenian pääministeri Serzh Sargsyan ilmoitti maanantaina eroavansa yli viikon kestäneiden mielenosoitusten jälkeen.

Kansanedustaja Kimmo Kivelä (sin.) on Jerevanissa tapahtumien keskipisteessä. Kivelä kirjoittaa Facebookissa tunnelmista pääministerin eroilmoituksen jälkeen.

– Tunnelma Jerevanissa on sanoinkuvaamaton. Pääministeri Sargsyan ilmoitti muutama tunti sitten jättävänsä paikkansa, Kimmo Kivelä kertoo kuviensa saatteena.

– Kansaa on juhlimassa kaduilla vähintään 100 000! Hotellimme sijaitsee tapahtumien keskipisteen, tasavallan aukion kupeessa.

– Viikon kestäneet protestit nyt tässä vaiheessa! Melkoista hulabaloota, Kivelä totesi aiemmin kuvien kera.

Oppositio oli syyttänyt Sargsyania valtaan takertumisesta, sillä hän oli ollut aiemmin presidenttinä enimmäisajan eli kymmenen vuotta. Suurmielenosoitukset alkoivat parlamentin valittua hänet viime viikon tiistaina pääministeriksi ilman vastaehdokkaita.

Vielä vuorokautta aiemmin Kivelä pelkäsi pahinta.

– Tilanne Jerevanissa rauhaton ja räjähdysaltis. Toivottavasti tilanne ei riistäydy hallinnasta. Tie demokratiaan ja kansalaisyhteiskuntaan on täällä perin ohdakkeinen, hän totesi sunnuntaina Facebookissa.

https://www.facebook.com/kimmo.kivela.520/posts/1929606153724449

https://www.facebook.com/kimmo.kivela.520/posts/1929627877055610

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=1929609887057409&set=a.905741489444259.1073741828.100000252503130&type=3

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)