Verkkouutiset

Vladimir Putin. LEHTIKUVA / AFP Mikhail Metzel

Tummia pilviä itäisellä taivaalla

BLOGI

Kirjoittajan mukaan Venäjän presidentti yrittää viedä Suomen harmaalle alueelle.
Atte Kaleva
Atte Kaleva
Atte Kaleva on kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu (Hki), sotatieteiden maisteri ja kapteeni evp.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustelu etupiirijakojen paluusta eurooppalaiseen politiikkaan on käynyt viime aikoina kuumana. Suomen kannalta tilanne ei ole mairitteleva, vaikka tasavallan presidentti Sauli Niinistö onkin onnistunut luomaan toimivat keskusteluyhteydet niin Venäjän, Kiinan kuin Yhdysvaltain johtoon.

Viimeistään Suomen ja Venäjän presidenttien välillä hiljattain käydyssä puhelinkeskustelussa tuli selväksi, että Vladimir Putin pyrkii kaappaamaan Helsingin hengen palauttamiseen tähtäävän huippukokouksen omien valtapyrkimystensä välineeksi. Venäjän presidentti ilmoitti Niinistölle haluavansa länneltä sitovat takuut Naton itälaajenemisen pysähtymisestä ja tukevansa kokousaloitetta nimenomaan “tässä kontekstissa”. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, ettei Nato saisi hyväksyä esimerkiksi Suomea jäsenekseen. Suomi jäisi pysyvästi harmaalle alueelle osaksi Venäjän etupiiriä.

Presidentti Niinistö totesi puhelussaan Suomen hävittäjävalintaa kiitelleelle USA:n presidentti Joe Bidenille, ettei Suomi aio omaehtoisesti jäsenyysoveaan sulkea. Tämä on maamme turvallisuuden kannalta ainoa ja oikeaa ratkaisu. F-35 -hävittäjän valinta vakauttaa Itämeren alueen turvallisuustilannetta vahvistaen merkittävästi paitsi Suomen myös Baltian maiden ilmavalvonnan toimivuutta. Sotilaallisesti Suomi on osa Naton infrastruktuuria, vaikkakin ilman turvatakuita.

Yhdysvaltalaisen ajatushautomo CEPA:n julkaisemassa artikkelissa toimittaja Pekka Virkki toteaa että klassisen sodankäynnin teoreetikko Carl von Clausewitzin esittämä näkemys sodasta politiikan jatkeena on hybridivaikuttamisen aikakaudella ajankohtaisempi kuin koskaan. Virkki osoittaa, kuinka Kreml on toistuvasti aktivoinut aggressiivisempia toimintamalleja pehmeämmän, poliittisen ja taloudellisen vaikuttamisen epäonnistuttua. Viimeisin esimerkki tästä on Ukraina, jossa Putinin lähipiiriin kuuluvan oligarkki Viktor Medvetshukin asettaminen pakotteiden kohteeksi näyttäisi olleen osittain Venäjän keväisen ja ehkä tämänhetkisenkin uhittelun taustalla. Toisaalta Venäjä pelaa niillä korteilla, joita sen kädestä löytyy. Entinen suurvalta alkaa olla taloudellinen kääpiö, mutta se on silti edelleen varteenotettava sotilasmahti.

Suomi on Euroopan unionin jäsen, joten meidän ratkaisumme vaikuttavat myös muihin EU:n jäsenmaihin ja koko länsimaailman kykyyn vastata Venäjän ja Kiinan asettamiin haasteisiin. Suomen kansalainen ja Putinin Kiina-lähettiläs Gennadi Timtshenko on toistaiseksi välttänyt EU-pakotteet, mutta niin tämä kuin esimerkiksi suomalais-venäläisten energiahankkeiden tulevaisuus nousisivat luultavasti pöydälle viimeistään Venäjän tunkeutuessa nykyistä syvemmälle Ukrainaan asevoimaa hyödyntäen. Itämeren piirissä uusia kysymysmerkkejä ilmaantuisi myös saksalaisille tärkeän Nord Stream 2 -hankkeen ylle.

Uskon, että juuri tähän mahdollisuuteen viittasi Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä taannoisessa Ylen A-Talkin televisiokeskustelussa: “Pakotteet eivät tule riittämään, mutta sotaan Nato ei lähde. Sotilasliiton on jollain tavalla osoitettava vahvuutensa ja yhtenäisyytensä. Suomelle tullaan esittämään kysymys, olemmeko mukana vai emme.” Penttilä pitää mahdollisena, että maamme Nato-jäsenyydestä keskusteltaisiin jo ensi vuoden alkupuolella.

Suomi on ajautumassa turvallisuuspoliittisesti uudenlaiseen tilanteeseen, jossa totutulle ja pitkäaikaiselle toimintatavallemme on entistä vähemmän tilaa. Etupiirijaon uusi tuleminen ei välttämättä jätä lainkaan tulevaisuutta neutraalille harmaalle alueelle. Puolueeton maa Suomi ei ole ollut enää pitkään aikaan. Ellei Suomi kykene päättämään mihin leiriin se turvallisuuspoliittisesti kuuluu, saattavat muut tehdä päätöksen meidän puolestamme. Venäjä haikailee uutta Molotov-Ribbentrop -sopimusta. Sille ei juuri nyt näytä löytyvän lännestä sopimuskumppania, mutta tämä tilanne voi muuttua yllättävän nopeasti.

Mitään Nato-optiota ei ole, sen paremmin kuin mitään Suomen erityissuhdetta Venäjään. Nato-optio ja erityissuhde ovat muodostuneet ulko- ja turvallisuuspoliittisiksi mantroiksi, joita hokemalla yritetään legitimoida sitä, ettei tarvitsisi tehdä mitään. Pohjimmiltaan nämä hokemat ovat täysin sisällyksetöntä tyhjää jargonia. Naton ovi on nyt auki, mutta se voi olla sulkeutumassa. Pahimmassa tapauksessa sulkeutumisesta ei edes ilmoiteta etukäteen, vaan me vain heräämme jossain vaiheessa huomaamaan, että turvallisuuspoliittiset ratkaisut on jo tehty pöydissä, joihin meitä ei ole kutsuttu ollenkaan.

Turvallinen, Venäjän aggressioille vastustuskykyinen itäinen EU-alue ja Ukraina ovat Suomen etu. Näiden toteutumisen kannalta on tärkeää myös oma valmiutemme vastustaa Venäjän aggressioita niin poliittisesti, taloudellisesti kuin sotilaallisesti. Jos yksi näistä kolmesta on löyhästi kiinni, kasakka kyllä käyttää tilanteen hyväkseen. Nyt olemme mukana Venäjän vastaisessa pakoterintamassa, mutta yksin turvallisuutemme kanssa.

Euroopan ylle kertyy koko ajan yhä tummempia pilviä, mutta uhkaavan ukkosrintaman välistä edelleen pilkistävä päivänvalo ei ole kadonnut. Jos Suomi sitoutuu johdonmukaisesti osaksi länttä, olemme saavuttaneet vähintään nykyistä turvatumman aseman maailmassa. Liittoutuminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto omalle uskottavalle puolustuskyvyllemme. Molempia tarvitaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)