Verkkouutiset

Tulot nollassa – elokuvateatterit vaarassa

Suomen kaikki 176 elokuvateatteria 130 paikkakunnalla ovat kiinni.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elokuvateatteriliiton mukaan koko maan kattava elokuvateatteriverkosto on vaarassa. Elokuvateatteriala kuuluu niihin toimialoihin, joiden tulot ovat koronan vuoksi lakanneet kokonaan, eikä apua toistaiseksi ole näkyvissä.

– Elokuvateatterit ovat toimineet vastuullisesti ja noudattaneet Suomen hallituksen määräyksiä ja suosituksia sulkea teatterit, toteaa Suomen elokuvateatteriliiton toiminnanjohtaja Tero Koistinen.

Taloudelliset menetykset ovat suuret ja vaikuttavat niin elokuvateattereiden kuin elokuvalevittäjien talouteen dramaattisesti.

Elokuvateattereiden sulkeminen vaikuttaa myös suomalaisiin elokuvatuottajiin, joiden suurin tulonlähde on nyt suljettu. Liikevaihdon menetyksen arvioidaan olevan yli 35 miljoonaa euroa, mikäli elokuvateatterit ovat kiinni kolme kuukautta.

– Jos elokuvateattereita ei auteta, on seurauksena elokuvateattereiden kuolemia. Suomalaiset elokuvateatteri ovat lähes pelkästään mikroyrityksiä tai pk-yrityksiä. Hallituksen koronatuet eivät näytä sopivan elokuvateattereille juuri lainkaan, tarvitaan suoria tukia, sanoo Koistinen.

Suomalaisissa elokuvateattereissa on viime vuosina käyty vuosittain 8-9 miljoonaa kertaa. Kotimaisen elokuvan katsojaosuus on Euroopan huippua, joten kun elokuvateatterit ovat vaikeuksissa, on koko kotimainen elokuva kriisissä, johon tarvitaan valtion apua ja nopeasti, Koistinen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)