Verkkouutiset

”Tuloksena on vaalibudjetti ja sulle-mulle -diili”

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ennustaa budjettiriihestä vaalibudjettia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Kehysriihestä on nelisen kuukautta aikaa kesän budjettiriiheen. Minulla on siitä ennustus: tuloksena on vaalibudjetti ja sulle-mulle -diili, jonka tavoitteena on, että suomalaiset unohtaisivat kaikki leikkaukset pieni- ja keskituloisten arkeen, joita (Juha) Sipilän (kesk.) hallitus on tehnyt jo yli kolme vuotta, Antti Rinne sanoi SDP:n puoluevaltuustossa lauantaina Helsingissä.

Hänen mukaansa hallitus toivoo varmasti myös sitä, että suomalaiset unohtaisivat jättiläismäiset leikkaukset koulutukseen ja osaamiseen.

– Pääministeri Sipilä ja valtiovarainministeri (Petteri) Orpo (kok.), sanon teille tämän rautalangasta vääntäen: Eivät suomalaiset unohda. Ihmisiä, joiden pankkitilillä on entistä vähemmän rahaa, ei voi eikä kannata yrittää huijata, Rinne sanoi.

Hän tunnustaa, että talous on kyllä kasvanut, mikä on erinomainen asia, mutta politiikka on ollut Rinteen mielestä epäoikeudenmukaisinta vuosikymmeniin.

– Pääministeri ja keskusta toivovat ihmettä. Sipilä odottelee kansalta palkkiota ja kuvittelee, että suomalaiset eivät muista epäoikeudenmukaista politiikkaa. Minäpä muistutan, Rinne totesi.

Hän muistuttaa, että Sipilä sanoi pari viikkoa ennen 2015 eduskuntavaaleja, että ”Opiskelijoiden, lapsiperheiden, eläkeläisten ja muiden tuensaajien toimeentulosta ei leikata senttiäkään”.

– Ei senttiäkään. Niin sanoi keskustan puheenjohtaja Sipilä pari viikkoa ennen vaaleja. Ei mennyt kuin muutama viikko ja takki kääntyi. Sipilä petti vaalilupauksensa ja laittoi pieni- ja keskituloiset maksamaan. Juuri niiltä ihmisiltä on leikattu, joilta Sipilän lupauksen mukaan ei pitänyt leikata senttiäkään, Rinne arvosteli.

SDP:n puheenjohtaja laski, että sosiaaliturvaa hallitus on leikannut 700 miljoonalla eurolla.

– Kehysriihessä eriarvoisuuden torjuntaan laitettiin 50 miljoonan euron laastari. Siis leikkaus 700 miljoonaa, panostus 50 miljoonaa. Tämän jälkeen Sipilä ja kumppanit kehtasivat esiintyä eriarvoisuuden vähentäjinä. Tällainen toiminta ei ole eriarvoisuuden vähentämistä. Se on satojen miljoonien eurojen leikkaus sekä ihmisten aliarvioimista ja sumutusta, tykitti Rinne.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)