Verkkouutiset

Tuliko yhtyeen keikasta ensimmäinen koronan supertapahtuma?

Tartuntojen määrän kasvu näyttää seuranneen laivalla tapahtunutta joukkoaltistumista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen jyrkästi noussut koronavirustartuntojen määrä näyttää seuranneen isoa joukkoaltistumista joukkoliikenteessä. Sellainen tapahtui Tallink Sijan M/S Victoria I -aluksella 13.−14. marraskuuta.

Tuolloin 1200 matkustajaa kuljettaneella laivalla matkusti henkilö, jolla myöhemmin todettiin koronavirustartunta. Kyseessä on sama risteily, jolla esiintyi suosittu bändi Klamydia.

Keikalta otetut kuvat, joiden perusteella yleisö pakkautui lavan eteen ilman turvavälejä ja maskeja, herättivät suurta paheksuntaa. Ihmisten käytöstä keikan aikana ihmeteltiin Ruotsissa asti.

Jutun alla olevasta kaaviosta näkyy punaisena viivana koronavirustartuntojen määrän kehitys Suomessa. Viiva osoittaa marraskuun puolivälistä alkaen jyrkästi ylöspäin.

Samoihin aikoihin altistuneiden määrässä on tapahtunut suuri hyppäys. Altistuneiden määriä kuvaavissa pylväissä joukkoliikenteen osuus on esitetty harmaalla. Kaavion perusteella marraskuun puolivälin tienoilla joukkoliikenteessä on altistunut parisen sataa ihmistä.

Suuri tartuntamääräkäyrän nousu voisi loogisesti olla seurausta altistusten määrän noususta. Klamydian keikka laivalla voisi siten olla toiminut koronaviruksen ”supertartuntatapahtumana”.

Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd sanoi viikko sitten torstaina Ilta-Sanomille, että laivayhtiön tiedossa oli vain yksi tartunta eikä ainuttakaan jatkotartuntaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)