Verkkouutiset

Tuleeko komissaari valita EU-ehdokkaista? Puolueilla eri linjat

Käytännön mukaan pääministerin puolue valitsee komissaariehdokkaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sdp ei edellytä Suomen tulevalta komissaarilta ehdokkuutta toukokuun lopun EU-vaaleissa.

Puoluesihteeri Antton Rönnholm vahvistaa Verkkouutisille, että Sdp pitää ovet avoinna myös ehdokaskentän ulkopuolisille valinnoille. Asia on herättänyt keskustelua ennakkosuosikkina pidetyn, entisen valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen jättäydyttyä EU-vaalien ulkopuolelle.

Tehtävään on arvuuteltu myös Sdp:n entistä puheenjohtaja Eero Heinäluomaa ja europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natria.

Vakiintuneen käytännön mukaan Suomen komissaariehdokkaasta päättää eduskuntavaalien suurin puolue. Valinnan salamyhkäisyys on herättänyt runsaasti arvostelua, myös esimerkiksi sosialidemokraattien nuorisojärjestöltä.

Kokoomuksen puoluesihteeri Janne Pesosen mukaan ehdokkuuden edellyttäminen olisi hyvä tavoite avoimuuden, läpinäkyvyyden ja demokratian kannalta. Ehdoton linja voisi olla silti käytännössä ongelmallinen, sillä komissaarit vaihtuvat joskus myös kesken kauden.

Myös keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen pitäisi oven auki muille mahdollisuuksille.

– Komissaarin tehtävä on Suomen kannalta erittäin tärkeä, ja siksi siihen pitää valita paras mahdollinen ehdokas, oli hän ehdokkaiden joukossa tai ei. Keskusta tosin ilmoitti jo hyvissä ajoin ennen vaaleja, että jos Suomen komissaari tulisi keskustasta, olisi ehdokkaamme eniten listaltamme ääniä saanut henkilö, Pirkkalainen sanoo.

Osa puolueista kannattaa nykykäytännön romuttamista. Perussuomalaisten mukaan ehdokkuus ei ole välttämätöntä, mutta lopullinen valinta tulisi tehdä EU-vaalituloksen pohjalta. Puolueiden pitäisi myös nimetä omat komissaariehdokkaansa ennen vaaleja.

Myös vihreät ovat vaatineet, että äänestäjillä tulisi olla mahdollisuus vaikuttaa komissaarin valintaan vaaliuurnilla.

– Samasta syystä olisi perusteltua, että komissaariehdokkaat olisivat itse eurovaaleissa ehdolla, vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettinen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)