Teloitettujen suomalaisten muistomerkki Levassovassa. Petr Ivanov Wikimedia Commons

Tuhansien suomalaisten haudat: Ampujista pulaa – piti kuristaa

Levassovossa on yli 3000 suomalaisen viimeinen leposija.

Viime aikoina on uutisoitu paljon Josif Stalinin vainojen uhrien teloituspaikasta Karjalan Sandarmohissa, jonka muistoa Venäjä pyrkii hämärtämään. Haudoissa on ehkä noin tuhat teloitettua suomalaista.

Myös Pietarin Levassovassa on joukkohautoja, joihin on haudattuna arviolta noin 3000 suomalaista. Heille on alueella muistomerkki. Suuri osa tapetuista oli 1918 sodan jälkeen itään loikanneita tai myöhemmin Pohjois-Amerikasta tulleita suomalaisia, joista valtaosa oli kuollessaankin Neuvostoliitolle uskollisia ja kuuliaisia kommunisteja.

Levassovaan tuotiin elokuusta 1937 alkaen kymmeniä tuhansia kansanvihollisina tapettuja. Neuvostoliiton toisessa viisivuotissuunnitelmassa 1933-37 oli kirjattu tavoite kapitalististen ainesten lopullisesta eliminoinnista. Kommunistinen puolue vahvisti heinäkuussa 1937 ammuttavien ja vangittavien määrät.

Vapaussoturi-lehti kertoo, että Leningradissa teloitettaviksi määrättiin ensin 4000 henkilöä. Salaisen poliisin luetteloista löytyivät uhrit, joilla oli jo jonkinlainen ”yhteiskunnallinen alkuperä”. Vaimojen ja lasten osalta oli omat tuomitsemismääräyksensä.

Kuolemantuomion sai muun muassa 869 pappia. Listojen toimeenpanon jälkeen tavalliset kansalaiset alkoivat tehdä ilmiantoja. Toimeenpano ja ajankohdat oli ehdottomasti pidettävä salassa.

Kiintiöiden päälle tulivat vähemmistökansallisuudet, joiksi nimettiin myös suomalaiset. Teloitettavista muodostui ruuhkaa. Osalle ei annettu edes pikaoikeuden tuomiota. Pienemmillä paikkakunnilla oli pulaa ampujista, joten osa surmattiin kuristamalla, päähän lyömällä, hukuttamalla tai jo kuljetuksessa häkäkaasulla.

Levassovan hautausmaalle on kaikkiaan haudattu 46771 henkilöä vuosina 1937-54. Suurin osa heistä tuli vuosina 1937-38.

Hautausmaalla on omat muistomerkit suomalaisille, inkerinsuomalaisille, virolaisille, norjalaisille, saksalaisille ja muille. Hautausmaa avattiin yleisölle 1989. Sen päälle on kasvanut vankka puusto.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt