Verkkouutiset

155 millimetrin kenttätykki harjoituksessa. / Maavoimat

T&T: Suomen mahtavaa tykistöä kadehditaan ulkomailla

Puolustuskykyä on vahvistettu muun muassa Israelista hankituilla uusilla vastatykistötutkilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puolustusvoimilla on käytössä yhteensä noin 1 500 tykistön asetta, joista tykkejä on 700, raskaita kranaatinheittimiä 700 ja raketinheittimiä vajaat sata.

Tekniikka & Talous -lehden mukaan Suomen tykistö on selkeästi läntisen Euroopan suurin. Toisella sijalla olevalla Puolalla on yhteensä 700 ja esimerkiksi Saksalla noin 200 tykistöasetta.

Tykistön tarkastaja, eversti Pertti Holma toteaa tykistöllä olevan oleellinen osa myös modernilla taistelukentällä. Ukrainan konfliktin jälkeen tykistöä on kehitetty uudelleen monissa länsimaissa.

– Kansainvälisten harjoitusten ja vuorovaikutuksen kautta on tullut selkeästi esille ulkomaisten korkea arvostus suomalaiselle tykistöjärjestelmälle ja sen henkilöstölle, Holma sanoo.

Maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Petri Hulkko nosti aiemmin esille, että Suomella on Euroopan toiseksi suurimmat maavoimat heti Turkin jälkeen. Suomen tykistön hän sanoi olevan ylivoimaisesti Euroopan vahvin.

Viime vuosina Suomessa on kehitetty tykistön liikkuvuutta hankkimalla eteläkorealaisia K9-panssarihaupitseja. Modernin sodankäynnin kannalta tärkeitä vastatykistötutkia tilattiin Israelista vuonna 2019. Niiden määrää tai hintaa ei kerrottu julkisuuteen.

Tutkat sijoitetaan kuorma-autojen lavoille, jolloin niiden liikuttelu onnistuu tarvittaessa nopeastikin. Laitteiden koulutus varusmiehille aloitetaan kuluvan vuoden aikana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)