Verkkouutiset

Ihmiset nauttivat auringosta Aurajoen jokirannan terassilla Turussa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

TS: Ylilääkäri puoltaa ravintolarajoituksia Varsinais-Suomessa

Epidemiatilanteen sanotaan olevan huolestuttava.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Varsinais- Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala puoltaa ravintolarajoitusten käyttöönottoa Varsinais-Suomessa, kertoo Turun Sanomat.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoi Ylelle, että ensi viikon torstaista lähtien kiihtymisvaiheen alueilla on tarkoitus ottaa käyttöön ravintolarajoituksia. Kiristyksiä tehtäisiin alueiden oman tarveharkinnan pohjalta.

Varsinais-Suomi siirtyi viime viikolla koronaviruksen kiihtymisvaiheeseen. Sairaanhoitopiirin koronatyöryhmä tekee ensi tiistaina lausuntonsa alueen tilanteesta sosiaali- ja terveysministeriölle. Arvioon vaikuttaa Rintalan mukaan esimerkiksi se, kuinka paljon koronan takia sairaalaan joutuvien määrä kasvaa.

Hän itse pitää ravintolarajoituksia tarpeellisena.

– Tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että ihmisten harrastuksissa käyntiä rajoitetaan mutta samaan aikaan ravintoloissa voisi olla vapaasti ilman rajoituksia, Rintala sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)