Verkkouutiset

TS: Vangit aloittivat nälkälakon Turussa

Suljetun osaston vangit protestoivat tupakoinnin mahdollisia rajoituksia ja kuntosalikäyntien vähyyttä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suljetun osaston vangit ovat aloittaneet nälkälakon Turun vankilassa.

Turun Sanomien mukaan vangit jättivät aamiaisen ja lounaan välistä. He eivät myöskään osallistuneet tarjottuihin toimintoihin ja ulkoiluihin.

– Ylensä nälkälakkoon ryhtyy yksittäinen vanki. On harvinaista, että nälkälakkoon ryhdyttäisiin isompana joukkona. En muista, että tämänkaltaista mielenilmaisua olisi ollut vuosiin, vankilan johtaja Juhani Järvi toteaa.

13-henkisen osaston nälkälakon taustalla on Järven mukaan tupakointikieltoa koskeva väärinkäsitys. Vangit pitävät myös epäreiluna sitä, että he pääsevät kuntosalille vain kaksi kertaa viikossa.

– Koska kuntosaleja on rajallinen määrä ja vankiryhmiä paljon, kuntosalivuoroja on jouduttu jakamaan. Tämä on koettu epätasapuolisena, Juhani Järvi sanoo.

Rikosseuraamuslaitos (Rise) pyrkii muuttamaan kaikki vankilat savuttomiksi ensi vuoteen mennessä, sillä myös henkilökunta altistuu runsaalle tupakansavulle. Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisun mukaan tupakointia ei voi rajoittaa, ellei vieroitusoireiden lievittämisestä huolehdita.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)