Verkkouutiset

TS: Suomi valmistautuu ISIS-oikeudenkäynteihin

Poliisi ja syyttäjälaitos ovat jo varautuneet vierastaistelijoiden paluuseen muun muassa riskiarvioilla ja virka-avun antamisella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Syyrian ja Irakin konfliktialueella on edelleen kymmeniä ihmisiä, joilla on sidoksia Suomeen. Suomen poliisi ja syyttäjälaitos ovat varautuneet siihen, että konfliktialueelle lähtijöitä eli niin sanottuja vierastaistelijoita palaa Suomeen, kertoo Turun Sanomat.

Ministeriöt valmistelevat edelleen yhteistyössä sitä, kuinka taistelualueilta palaavien kanssa toimitaan. Syyttäjälaitoksen on osattava käsitellä sota- ja terrorismirikoksia jos ja kun niitä tulee käsittelyyn.

– Esitutkinnassa eli poliisissa ja syyttäjälaitoksessa on valmistauduttu, kun tämmöisiä henkilöitä mahdollisesti palaa. Voi tulla tarve tutkia, ovatko henkilöt tehneet rikoksia Syyriassa ja Irakissa, valtionsyyttäjä Tom Laitinen Valtakunnansyyttäjänvirastosta kertoo TS:lle.

Poliisi on varautunut taistelualueilla olleiden paluuseen tekemällä riskiarviot ja jatkamalla tiedonhankintaa. Poliisitarkastaja Sami Ryhänen Poliisihallituksesta kertoo, että poliisi on varautunut tukemaan esimerkiksi sosiaali- ja terveysviranomaisten vastuulla olevien viranomaistehtävien hoitamista tarjoamalla virka-apua.

Osastopäällikkö ja oikeusministeriön kriminaalipolitiikka- ja rikosoikeusosaston ylipäällikkö Arto Kujala toteaa myös, että vierastaistelijoiden paluuseen liittyvä ongelma on tiedostettu.

– Ennen kuin ollaan oikeudenkäyntivaiheessa, pitää olla riittävää näyttöä esitutkinnan käynnistämiseksi ja syyteharkintaa varten. Mahdollinen oikeudenkäynti edellyttää, että rikoksesta epäilty ja syytetty on Suomessa, Kujala painottaa.

Varsinaisiin oikeudenkäynteihin valmistautuminen on Suomessa vielä kaukana. Syyttäjälaitoksessa varautumista on kuitenkin pohdittu jo vuosia siitä lähtien, kun suomalaisia on lähtenyt konfliktialueille. Laitisen mukaan varautumisesta on pidetty koulutuksia ja palavereja ja neuvotteluyhteyttä erityisesti keskusrikospoliisin kanssa on tiivistetty.

On sekä poliittinen että juridinen kysymys, järjestetäänkö Isisin riveissä taistelleiden suomalaisten oikeudenkäynnit Suomessa vai ulkomailla. Esillä on ollut muun muassa ajatus siitä, että Isisin riveissä taistelleet pitäisi tuomita kansainvälisessä tuomioistuimessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)