Verkkouutiset

TS: Psykopaatin aivot innostuvat väkivallasta

Rikollisille näytettiin tutkimuksessa otteita väkivaltaisista elokuvista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuoreen tutkimuksen mukaan tavallisen ihmisen aivojen rakenne voi muistuttaa psykopaatin aivoja, jos hänellä on psykopatiaa muistuttavia persoonallisuuspiirteitä.

Professori Lauri Nummenmaa sanoo Turun Sanomille, että jo aiemmin on tiedetty rikollisten psykopaattien poikkeavasta aivorakenteesta.

– On kuitenkin hämmentävää, että psykologisesti hyvin toimeentulevien ihmisten aivot voivat muistuttaa niin paljon psykopaatin aivoja, vaikka heillä ei olisi lainkaan väkivaltaisia tai antisosiaalisia taipumuksia, Nummenmaa toteaa.

Turun Pet-keskuksen, Karoliinisen instituutin ja Psykiatrisen vankisairaalan koeasetelmassa psykopaattisille väkivaltarikollisille näytettiin pätkiä Kill Billin ja Kellopeliappelsiinin kaltaisista väkivaltaisista elokuvista. Tuloksia verrattiin verrokkiryhmään, joihin kuuluvilla ei ollut historiaa antisosiaalisesta käyttäytymisestä.

Mukana oli myös sadan henkilön aineisto, jossa psykopaattisia piirteitä oli selvitetty kyselylomakkeen avulla.

Tulokset viittaavat siihen, että psykopatiaan liittyvät piirteet muodostavat jatkumon. Rakenteelliset muutokset ovat yhteydessä toiminnanohjaukseen ja tunteiden säätelyyn osallistuviin aivoalueisiin.

– Kun tutkimme aivojen toimintaa väkivallan näkemisen aikana, psykopaatit erosivat verrokeista. Psykopaateilla tuli väkivaltaan voimakkaampia vasteita. Aivot ikään kuin innostuivat väkivallasta, professori sanoo.

Väkivaltaisen käyttäytymisen hoito on osoittautunut hyvin vaativaksi.

– Mitä enemmän käyttäytyminen aiheutuu aivojen rakenteen ja toiminnan poikkeamista, sitä vaikeampia käyttäytymiseen perustuvat kuntoutustoimet ovat, Lauri Nummenmaa sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)