Verkkouutiset

Ravintola Uljas. / Mika Salin / Google Maps

TS: ”Kapinalliselle” ravintoloitsijalle lisää seuraamuksia

Poliisi määräsi koronarajoituksia rikkoneelle turkulaiselle ravintoloitsijalle 16 päiväsakkoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Turun Sanomien mukaan syynä on se, että tämä piti ravintolaansa auki koronarajoitusten vastaisesti lauantaina 4. syyskuuta.

Päätoimisesti Turun kaupungin rakennusvalvonnassa työskentelevä lupainsinööri sai tiistaina lisäsanktioita myös Lounais-Suomen aluehallintovirastolta. Jo määrätyn kahden viikon sulkemisajan lisäksi Uljas-ravintolan on määrätty pysyvän kiinni vielä toiset kaksi viikkoa eli 3. lokakuuta saakka.

Asiasta kertoo Lounais-Suomen aluehallintoviraston elinkeinovalvontayksikön päällikkö Pepe Uskelin.

– Siinä oli tahallisesti jätetty noudattamatta antamaamme määräystä sekä voimassa olleita ravintolarajoituksia, hän sanoo Turun Sanomille.

Avi määräsi alun perin ravintolan suljettavaksi kahdeksi viikoksi, koska yrittäjä piti ravintolan 4. syyskuuta lauantaina ennakkoilmoituksensa mukaisesti auki koronarajoitusten vastaisesti.

Avin lisäsanktiot ovat seurausta ravintoloitsijan toiminnasta 4. syyskuuta. Avin virkahenkilö määräsi paikan suljettavaksi välittömästi käytyään paikan päällä. Yrittäjä ei kuitenkaan noudattanut kehotusta, vaan jatkoi tarjoilua puolen tunnin tauon jälkeen kello 1.30 asti.

Yrittäjä ei ole vastannut Turun Sanomien yhteydenottopyyntöihin.

LUE MYÖS:
Ravintoloitsijan mitta täyttyi: Poistaa kaikki rajoitukset

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)