Verkkouutiset

Trumpin neuvonantaja Jared Kushner käytti yksityistä sähköpostiaan Valkoisen talon asioiden hoitoon

Donald Trump vaati presidentinkampanjan aikana Hillary Clintonin passittamista vankilaan, koska Clinton oli käyttänyt yksityistä sähköpostiaan ulkoministerin tehtävien hoitamiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vävy ja vanhempi neuvonantaja Jared Kushner käytti yksityistä sähköpostiaan hoitaessaan Valkoisen talon asioita muiden viranomaisten kanssa, kertoo Politico.

Sähköpostitili on perustettu viime joulukuussa, kun edellisen presidentin Barack Obaman hallinto vaihtui Trumpin hallintoon. Myös muut Trumin hallintoon kuuluvat avustajat käyttävät yksityistä sähköpostitiliä maan asioiden hoitoon.

Kusher käyttää yksityistä sähköpostitiliä virallisen Valkoisen talon sähköpostitilin rinnalla. Hän hoitaa yksityisellä sähköpostilla viestejä muun muassa Valkoisen talon muiden neuvonantajien kanssa, ulkopuolisten neuvoantajien kanssa ja muiden kanssa uutisoinnista, tapahtumasuunnittelusta ja muista aiheista.

Asian on vahvistanut Kushnerin asianajaja Abbe Lowell. Asianajajan mukaan Kushner on lähettänyt yksityisestä sähköpostistaan alle sata viestiä tammikuun ja elokuun välillä. Viestit olivat Lowellin mukaan eteenpäin lähtettyjä uutisia tai poliittisia kommentteja ja yleensä joku muu oli lähettänyt ensin viestin yksityiseen osoitteeseen.

Trumpille presidentinvaalit hävinnyt Hillary Clinton joutui liittovaltion poliisin FBI:n tutkinnan kohteeksi käytettyään yksityistä sähköpostitiliään ulkoministerin tehtävien hoitoon. Trump piti presidentinvaalien aikana Clintonin tekoa hirvittävänä virheenä ja vaati hänen passittamistaan vankilaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)