Verkkouutiset

Touko Aalto AL:lle: Työntekijämme poistui ilman vastarintaa koneesta

Vihreiden puheenjohtajan mukaan lentokoneen lähdön estänyt lainsäädäntösihteeri toimi 'täysin rauhanomaisesti'.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto kommentoi Aamulehdelle puolueensa eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerin Aino Pennasen mielenilmaisua tiistaina Finnairin koneessa. Pennanen poistettiin Finnairin lennolta Berliiniin hänen kieltädyttyään istuutumasta, koska koneessa oli ulkomaalainen käännytettävä henkilö. Poliisi tutkii tapahtunutta liikenteen häirintänä.

Touko Aallon kommentista Twitterissä syntyy AL:n mukaan kuva, jonka mukaan vihreiden lainsäädäntösihteerin ei tarvitse noudattaa Suomen lakia. Aalto kuitenkin näkee asian toisin.

– No, hänhän noudattaa lakia sillä tapaa, että hän ilmoitti oman mielipiteensä ja teki oman henkilökohtaisen protestinsa ja poistui sitten ilman vastarintaa koneesta, Touko Aalto sanoo AL:lle.

– Minun viestini on puhtaasti se, että Suomen täytyy virallisesti herätä turvapaikkaprosessin ongelmiin, palautusongelmiin. Ja silloin kun Suomen hallitus ja viranomaiset eivät reagoi huutaviin ihmisoikeusrikkomuksiin, niin näiden ongelmien esiin nostaminen on sitten kansalaisten rohkeudesta kiinni. Arvostan Aino Pennasen rohkeutta.

Aallon mukaan ”tässä kyse on sentyyppisestä kansalaisaktivismista, kansalaistottelemattomuudesta ja kansalaisrohkeudesta, kun kaikki mahdollinen on ensin yritetty tehdä lainsäädäntöteiden kautta, ja sitten omalla nimellään, omilla kasvoillaan, täysin rauhanomaisesti nostetaan esiin se ongelma, että ihmistä ollaan viemässä hengenvaarallisiin olosuhteisiin”.

– Se tekee näkyväksi nämä ihmisoikeusloukkaukset ja herättää ihmiset ajattelemaan.

– Jos hän siinä sitten syyllistyy johonkin rikkeeseen, hän on korvausvelvollinen ja kärsii kaikki ne toimenpiteet, joita tällaisesta rikkeestä annetaan, Aalto toteaa.

Ilta-Sanomissa Touko Aalto myöntää, ettei tiedä koneessa olleen miehen taustoista.

– On mahdollista, että kyseessä oli oikea rikollinen.

– Tärkeää on, että aihe saadaan näin keskusteluun. Suuri enemmistö on hiljaa, mutta tilanne muuttuu, kun muutama ihminen nousee vastaan. Asioilla ei ole suoraa yhteyttä, mutta natsi-Saksassakin kaikki toimet olivat laillisia, Touko Aalto sanoo IS:lle.

LUE MYÖS:
Wille Rydman lentokoneprotestista: Hyytävä uhka länsimaisille yhteiskunnille
”Onko vihreät laittomuuteen kannustava äärijärjestö?”
HS: Vihreiden työntekijä protestoi, lentokoneen lähtö viivästyi

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)