Verkkouutiset

Tositelevisio-ohjelmat suomalaisten suosiossa

Pohjoisamerikkalaisten televisio-ohjelmien osuus kasvoi viime vuonna, kun taas kotimaisten ohjelmien määrä väheni entisestään, selviää liikenne- ja viestintäministeriön teettämästä selvityksestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjoisamerikkalaisten televisio-ohjelmien osuus valtakunnallisten ilmaiskanavien tarjonnasta oli 45 prosenttia. Kotimaisten ohjelmien osuus jäi 32 prosenttiin.

Myös pohjoismaisten (4 %) ja muualla Euroopassa tuotettujen ohjelmien (16 %) osuudet pienenivät.

Suomalainen televisiotarjonta 2013 -raportin mukaan kotimaisia ohjelmia esitettiin aikaisempien vuosien tapaan paljon Ylen kanavilla. Kaupallisista kanavista taas ainoastaan MTV3 ja Kutonen esittivät enemmän kotimaista ohjelmistoa kuin pohjoisamerikkalaista tuotantoa.

Tosi-tv entistä suositumpi

Suurimmat yksittäiset ohjelmaluokat olivat viime vuonna tositelevisio ja ulkomainen fiktio. Kummankin ohjelmatyypin osuus kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna. Tosi-tv:n osuus kaikista maksuttomilla kanavilla esitetyistä ohjelmista nousi noin viidenneksestä lähes neljännekseen.

Ulkomainen fiktio kasvatti osuuttaan muutamalla prosenttiyksiköllä 21 prosenttiin.

Kolmanneksi suurin ohjelmaluokka oli edellisvuotiseen tapaan viihde ja kevyt musiikki (10 %), mutta sen osuus laski edellisestä vuodesta neljä prosenttiyksikköä. Myös asia- (9 %) ja ajankohtaisohjelmien (3 %) osuudet laskivat hieman, samoin kuin kotimaisen fiktion osuus (1 %).

Muiden ohjelmaluokkien eli elokuvien (9 %), lifestyle-ohjelmien (9 %), lastenohjelmien (5 %), uutisten (3 %), kulttuuriohjelmien (2 %) ja urheilun (2 %) osuudet kokonaistarjonnasta säilyivät jokseenkin ennallaan.

Viime vuoden kolmentoista tv-kanavan ohjelmatarjonta oli keskimäärin 1429 tuntia viikossa eli yli 204 tuntia vuorokaudessa. Tarjonta kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 75 viikkotuntia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)