Verkkouutiset

”Toivon, että huutokauppakeisari pitää tukensa”

Asiantuntija arvostelee hallituspoliitikkojen puheita yritystuista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

VTT:n johtava tutkija ja Tampereen yliopiston Industry professor, tekniikan tohtori Arho Suominen kummastelee Business Finlandin tukien ympärillä vellovaa mediamylläkkää ja keskustelua. Hänen mielestään ”on saatu aikaan klikkiotsikoita ja jätetty tarttumatta aiheeseen”. Itse uutinen on ohitettu. Hän muistuttaa hallituksen päättäneen jakaa tukea Business Finlandin kautta.

– Miksi yritysten koronatuki toteutettiin kehitysavustuksena, eli TKI-tukena? TKI-tuet ovat yritystukien sisällä kai ne mitä yleisesti pidetään hyödyllisempinä, mutta ei ehkä nyt, hän toteaa Twitterissä.

Asiantuntijan mielestä on olennaista huomata, että TKI-tuet ovat osa yritystukia. Päätös tästä on poliittisten päättäjien.

– Hallitus on itse tehnyt päätöksen toteuttaa tuen nimenomaan kehitysavustuksena, Arho Suominen muistuttaa.

Moni hallituspuolueiden poliitikko on kritisoinut tukien jakoperusteita ja viitannut tunteita kuumentaneeseen uutisointiin. Suominen mainitsee esimerkkinä vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Anderssonin ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäen kommentit.

Andersson muun muassa vaati korjausliikettä, koska tuet eivät näytä kohdistuvan eniten apua tarvitseville. Arhinmäki taas sanoi lehtien selvitysten perusteella näyttävän, ettei rahanjaossa ole onnistuttu erityisen hyvin. Molemmat viestittivät, että tukien oli tarkoitus auttaa koronakriisin kurittamia yrityksiä.

Myös pääministeripuolue SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on vaatinut tuista hallituksen selvitystä. Vielä pidemmälle meni puoluetoveri Eveliina Heinäluoma, joka esitti tukien keskeyttämistä kokonaan.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) päätyi lopulta ilmoittamaan, että Business Finlandin kautta myönnetystä rahoituksesta tehdään ministeriössä sisäinen tarkastus. Myös VTV tutkii asiaa.

Vielä huhtikuun alussa hallituksella oli eri ääni kellossa. Tuolloin elinkeinoministeri Lintilä kertoi eduskunnalle muun muassa, että Business Finlandia ohjeistetaan tulkitsemaan kriteereitä ”verrattain laveasti”.

Arho Suomisen mielestä selvityksen teettämiseen päädyttiin paineessa. Nyt läpi viikonloppujen tukipäätöksiä tehneistä Business Finlandin sankareista tehdään hänen mukaansa roistoja.

– Päätöksethän tehdään virkavastuulla rahoitusehtojen mukaisesti. Epäilen että tarkastus ei löydä virkamiesten toimineen huolimattomasti, Suominen toteaa.

”Tätä tuskin halutaan”

Arho Suomisen mukaan hakuprosessi politisoitui.

– Yksi keskeinen elementti rahoituksessa on että se on kaikille avointa, kriteerit ovat selkeitä ja päätökset perustuvat objektiivisesti näihin, Suominen sanoo.

Kun poliitikot julkisesti ottavat kantaa rahoituspäätöksiin, suoraan yksittäisiin tai epäsuorasti, on politiikka jo vaikuttanut rahoituspäätösprosessiin. Tätä meistä tuskin ketään haluaa, hän jatkaa.

Suominen viittaa Twitter-ketjussaan myös tukia saaneisiin huutokauppakeisarina tunnettuun Aki Palsanmäkeen ja Sari Helinin Huono Äiti Oy:öön. Helin on europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok.) puoliso. Molempia tuensaajia on ryöpytetty julkisuudessa. Palsanmäki on sittemmin kertonut palauttavansa tukensa tappouhkausten takia.

Argumentti siis, jopa journalistien osalta, on että nämä yritykset eivät voi toteuttaa mielekästä kehityshanketta. Miksi eivät? Palsamäki sekä Huono Äiti ovat kehittänyt varsin innovatiivisen tuotteen, Arho Suominen sanoo.

– Huutokauppakeisarin osalta hanke ilmeisesti keskittyi yrityksen ydinpalvelun digitalisointiin. Huono Äiti ilmeisesti pyrki laajentamaan omaa tuoteportfoliota pois digitaalisesta ympäristöstä. Esim. yritysten digitalisaation on ollut innovaatiopolitiikka-agendalla jo pitkään.

Arho Suominen toteaa toivovansa, että huutokauppakeisari pitää tukensa, kehittää uuden tuotteen tai palvelun, työllistää, menestyy ja maksaa matkalla veroja.

– Hyväksyn myös sen jos yritys ei onnistu, sillä luotan Business Finlandin
henkilöstön tehneen työtä huolellisesti virkavastuulla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)