Aamuruuhkaa Länsiväylän ja Porkkalankadun risteyksessä Helsingissä. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Toimitusjohtaja KL:ssä ruuhkamaksuista: Moni miettisi asuinpaikkansa uusiksi

Jos maksut otetaan pääkaupunkiseudulla käyttöön, uhkaa varsinkin kehyskuntien asuntovarallisuuden arvo laskea.

Suuriin kiinteistönvälittäjiin kuuluvan Habitan toimitusjohtaja Mika Pärssinen sanoo Kauppalehdelle, että tähän saakka asuntoja on ostettu kehyskunnista alempien hintojen takia.

– Mutta jos heille lyötäisiin vuodessa 500–1 000 euroa ylimääräistä kulua, niin moni miettisi asuinpaikkansa uusiksi. Jos liikkumista vaikeutetaan, se vaikuttaa asuntojen kysyntään ja hintoihin negatiivisesti, hän arvioi.

Pärssisen mukaan juuri mihinkään ne eivät vaikuta positiivisesti. Hänen mukaansa ruuhkamaksut keikauttaisivat pääkaupunkiseudun asuntopolitiikan uuteen asentoon. Varsinkin kehyskunnat kärsivät, vaikka tuhannet ovat halunneet muuttaa koronan ja etätöiden takia väljempiin asuntoihin.

Kymmenessä kehyskunnassa asuu yhteensä noin 330 000 ihmistä, ja heistä yli puolet käy oman kunnan ulkopuolella töissä. Kaikkien kuntien alueella ei ole toimivaa bussiliikennettä tai läheistä ratayhteyttä, joten ruuhkamaksut iskisivät loven jopa 150 000 ihmisen talouteen. Työhön pääsy omalla autolla on usein ainoa mahdollisuus. Henkilöauton osuus kotiperäisen työmatkan kulkuvälineenä on osassa kuntia jopa 75 prosenttia.

Pärssisen mukaan ruuhkamaksujen jälkeen asuntojen hinnannousu keskittyisi entistä enemmän hyvien kulkuyhteyksien varrelle.

– Kaikki eivät asu Kalliossa ja polje Jopolla töihin, Pärssinen toteaa.

Myös Helsingin ja Pääkaupunkiseudun Yrittäjät arvioivat, että ruuhkamaksusta muodostuisi alueellinen lisävero, joka kohottaisi pääkaupunkiseudun jo ennestään korkeaa kustannustasoa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt