Jyrki Koulumies on vanhankoulun sanomalehti- ja tv-toimittaja. Häntä suorastaan hirvittää nykytelevision asiaohjelmiinkin ympätty ”elävöittäminen”. Esimerkiksi hän ottaa televisiosta tutun ”ohjatun kävelyn”, jota aluksi BBC sovelsi piristämään ja ehkä herättämään torkkuvaa katsojaa.
”Uutisten lukijat ja meteorologit kävelevät studioon ja studiossa. Asentoja ja paikkoja vaihdetaan, ja väliin on sovittu muutamia ”rentoja keskusteluja” tilanteen laukaisemiseksi. Joissain asetelmissa näyttää siltä, kuin olisi haettu cocktail-kutsujen tapaista seisoskelua ja mukavaa puhumista. Koulumies antaakin uudistamiskiihkoisille perusneuvon: jos jokin toimii, älä korjaa sitä.
Pannaanpa vielä Koulumiestäkin paremmaksi. TV-uutiset alkavat uutisten esittelyllä ja sään esiennustamisella: tosikylmää tulossa. Itse uutisten jälkeen uutisankkurimme tepastelee sievän sääennustajan luokse ja kysyy tältä johdattelevasti: ”Ja nyt sitten on tosikylmää tulossa?” Ennustaja vahvistaa: ”Tosikylmää on tosiaan tulossa”. Tämän jälkeen ankkuri ”ole hyvä” kävelee takaisin paikalleen, ja ennustaja aloittaa: ”Tosikylmää on…”. Askeltaminen ja hyrinä lähetyksestä toiseen.
Koulumies ei pidä toimittajien ja vaikuttajien kaveeraamisesta: ”Olemme sopineet, että sinuttelemme”. Journalistien ei tule liehitellä, mutta kohteliaisuudesta tulisi silti pitää kiinni.
Kun hän ryhtyy ylistämään edesmennyttä poliittista toimittaja Leif Salménia, hän puhuu kyllä vastoin edellä lausumaansa. Juuri Salménhan kunnostautui töykeänä, itsensä haastateltavan yläpuolelle asettautuneena inttäjänä. Kerran Ylessä katsoin vanhan vaalikeskustelun kuvanauhan.
Kirjasin Salménin aggressiiviset ja loukkaavat kysymykset. Ne todistivat journalismin alennustilaa.
Tutkivaa vai hutkivaa?
Vuosikymmenten työ tiedonvälittämisen parissa kokoaa niin hyviä kuin huonoja havaintoja. Koulumies joutui työtovereittensa pienen joukon vihan kohteeksi, kun hän hyllytti radion tutkivien toimittajien jymysensaation: Tallinnan laivojen ravintolaliha ei välttämättä ole läpäissyt ainakaan Suomen elintarvikeviranomaisten tarkastuksia.
Juttua tarjottiin TV:n ajankohtaistoimitukselle. Todistajana esiintyi laivan ravintolakokki nimettömänä, jottei menettäisi työpaikkaansa. ”Kokin” puhelimitse antamassa selostuksessa oli kuitenkin jotakin hämärää:
”Noin viiden minuutin ohjelman loputtua sanoin tekijöille: Minun mielestäni tuo oli Radioteatterin näyttelijä Olavi Lohtander. Pienen punastelun jälkeen he myönsivät, että Lohtander todella oli lukenut kokin kertomuksen, mutta että kyllä se on tarkalleen sama, mitä kokki oli kertonut. Vastasin, että tämä keitto ei valmistu ennen kuin oikea kokki on puhunut, vaikka teknisesti muunnellulla äänellä”. Siihen paljastus kaatui.
Kosto koitti. Muutamaa kuukautta myöhemmin Hymy-lehti julkaisi paljastusjutun: eräs toimituspäällikkö Jyrki Koulumies on toiminut törkeästi. Hän on ”toistuvasti tuonut pienen poikalapsensa sihteerinsä hoidettavaksi Yleisradion tiloihin Pasilassa”. Totta se oli sikäli, että työkaveri oli ilolla valvonut poikaa parin tunnin ajan lääkärikäynnin vuoksi. Muitakin törkeitä epäkohtia lehti tarjoili, tekijöinä ”Hymyn tutkiva ryhmä”. Termi ”tutkiva” on turha sikäli, että hyvän journalismin tuleekin olla tutkivaa.
Kyytiä saavat kuollut US sekä Tampereen yliopisto
Liian useasti kirja sisältää erinomaisia, hävettäviä tarinoita julkkisten tai poliitikkojen tuomittavista toimista ilman ko. henkilöiden nimiä. Kaarle Nordenstreng sentään mainitaan IOJ:n kommunistisen journalismi-instituution johdossa. Tunnettuahan on, että Kallen kouluttamat Afrikan maat ja niiden diktaattorit eivät koskaan ole kunnostautuneet sananvapauden toteuttajina, eikä IOJ liioin ole kritisoinut sosialistisen järjestelmän ratkaisuja tiedotusvälineiden vapauden suhteen.
Tampereen yliopiston journalismikoulutus lienee osin toiminut Vladimir Leninin hengessä: ”Journalisti ei ole pelkästään tiedonvälittäjä vaan myös kollektiivinen organisaattori”. Prinkkalan yliopiston koulutusta käymätön on sitä mieltä, että se ei tarjonnut mitään korvaamatonta.
Vanha konservatiivinen Uusi Suomi puolestaan saa siellä töitä tehneen silmissä turhankin kovaa kritiikkiä. Muinaisen US:n joidenkin kirjoittajien tyylilajit voivat tuntua tänään tunkkaisilta, mutta suomettumisajalla niitä luettiin ja tarvittiin. Aikaakin on kulunut jo 50 vuotta. Maton alta veivät niin kokoomuksen hovikelpoisuutta ajaneet kuin sosialismin konkurssikin. Lehdestä tuli tarpeeton.
Jonkin verran kirja raottelee toimittajien halukkuutta korruptioon ja toisaalta niitä koskeviin vääriin syytöksiin. Mutta totta Koulumies puhuu: joillekin journalisteille kaiken ilmaisen tuli olla parasta mahdollista, ja auta armias jos konjakki oli huonoa.
Dianan myöhästyminen: kosto?
Herkullinen spekulaatio liittyy presidenttipari-Koiviston Englannin vierailun yhteydessä suoritettuun suomalaislaivan vesillelaskuun. Tellervo ja Mauno Koivisto joutuivat marraskuun hyisessä säässä odottelemaan paikalle prinsessa Dianaa, joka myöhästyi puolisen tuntia.
Valtiovieraat olivat nyreissään, joskin selitys saattaa olla mukana olleen Suojelupoliisin päällikön Seppo Tiitisen muistelmien perusteella Windsorin perheen kosto. Vuonna 1976 kuningatar Elisabeth II oli pantu kävelemään Suomen vierailullaan metsätyömaalla, pitkospuilla pikkukengillä ja istumaan pöpelikössä originaaliherkkujen parissa. Britti-isännät olivat hautoneet kostoa kahdeksan vuotta.
Kirjaan tarttuva ihmettelee, miksi sen nimi on Koulumies riittää. Tapaus liittyy presidenttien uudenvuoden puheiden nauhoituksiin Yleisradion tiloissa. Urho Kekkosen aikana ulko-ovelta asti reitti studioon ja studio oli täynnä UKK:ta liehakoivia isompia ja pienempiä Yle-pomoja. Koiviston aikana muutos oli selvä, saapumisesta ei kerrottu, eikä lipeviä kumartelijoita enää päästetty lähelle. Joitakin kertoja Koulumies hoiteli Ylen puolella studio-opastukset, ja kun isäntien pyörimisestä tilanteessa kysyttiin, Koivisto vastasi: ”Koulumies riittää”.
Jyrki Koulumies: Koulumies riittää. Karisto 2020.
