Pormestarivaali villitsi kokoomuksen! Meno on yhtä äkäistä kuin hiihdon sprinttikisoissa: ensin iskeydytään maahan, sitten noustaan mitalikamppailuun.
Kun lauantaina Kirsi Piha pudotti pormestaripommin, piti alkaa kelata sitä osaa twitteristä, joka jäi hiihtolatuihin nähden kakkoseksi talvivapailla. Päädyin ”kommunistivideon” kautta AlfaTV:n maanantain lähetykseen, jossa Kirsi Piha ruoti politiikkaa yhdessä Iltalehden politiikan toimituksen päällikön Juha Ristamäen ja lIta-Sanomien politiikan erikoistoimittajan Timo Haapalan kanssa.
Toimittajat tekivät työtään ja silloinen ehdokas Piha analysoi kysymysten järkevyyttä. Johtopäätökset jäivät katsojalle. Pihan mielestä toimittajat olivat kyynisiä ja toimittajien mielestä Piha ei vastannut kysymyksiin. Rehellistä puhetta sinänsä. Kysymyksiä lensi ilmoille vastauksia enemmän.
Se Atte Kalevan kommunistivideo näytti puolestaan enemmän vitsikkäältä vaalisloganilta kuin miltään muulta. Ei naurattanut, ei raivostuttanut.
Timo Soinin ”löytö”
Kaiken nykimisen jälkeen näyttää vahvasti siltä, että kokoomus ajaa asemiin Juhana Vartiaista, joka ei pormestarikuvion missään vaiheessa ole kieltäytynyt ehdokkuudesta. Timo Soini oli jo hyvissä ajoin sitä mieltä, että jos Vartiainen ehdokkaaksi älytään pyytää, hän on ”voittokortti”. Soinin mukaan Vartiaisessa on ”rosoa ja rustoa”.
Tuolla näkemyksellä on perusteensa: Vartiainen omaa etenkin talouspolitiikassa sellaista ajattelukykyä, joka on muihin nähden vahvempaa. Tietynlaista karismaa ja rohkeutta hän on osoittautunut myös uskaltaessaan Juha Sipilän pääministerikaudella torille SAK-vetoisen mielenosoituksen keskelle debatoimaan. Vapaus ja vastuu ovat ideologian keskiössä ja voisiko sanoa, että tasapainossa. Muotisanat ”humanismi” ja ”edistyksellisyys” saavat Vartiaisessa porvarillista sisältöä. Oikeuksien rinnalla kulkevat velvollisuudet. Populistia hänestä ei oikein millään saa. Sanahelinää kyllä kuullaan nykyään paljon, oivalluksia vähemmän.
Hyvä kysymys tietenkin on se, ovatko Vartiaisen ominaisuudet tai osaamisalueet juuri pormestariksi oikeat. Kokoomuksen kannalta oleellista on, että sen ehdokas uskaltaa piirtää rohkeasti kokoomuslaisen linjan kisassa punavihreitä ja mielikuvakisassa perussuomalaisia vastaan, PS:hän ei kisaa aidosti pormestarin paikasta. Jan Vapaavuori teki linjanvetonsa omalla tavallaan ja erittäin onnistuneesti, nyt on muiden vuoro.
Elina Lepomäki puolestaan teki Pihan käännöksen jälkeen kädenojennuksen puolueelleen lupautumalla ehdokkaaksi Helsinkiin. Tällä rekrytoinnilla kokoomus taistelee kaikkien vaikeuksienkin jälkeen ykköspaikasta Helsingistä. Olisiko nyt Helsingin kokoomustarina valmiina vaaleja varten?
Kuin 70-luvulla?
Nähdyn sananvaihdon perusteella on pakko toivoa johtavilta poliitikoilta ja sellaiseksi pyrkiviltä suhteuttamista. Minkä painoarvon antaa some-keskustelulle ja provokaatioille sen sijaan, että perehdytään asioihin ja ratkaistaan ihmisten ongelmia.
Myös politiikan prosessit eroavat bisneksestä. Tämän eron koki ex-pääministeri Juha Sipilä. Vähemmistönäkemyksiä joutuu sietämään. Taitavat johtajat saavat kuvitellut tai todelliset vastustajat jopa puolelleen.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpoa on yritetty nostaa syypääksi nähtyyn myrskyyn. Se on sekä epä-älyllistä että epärehellistä. Orpo kantaa kokonaisvastuun puolueen kannatuksesta ja politiikasta, mutta ei ansaitse rasisminpuolustelijan leimaa. Rasismia ei ole havaittu eikä sellaista politiikkaa Orpo ole koskaan puolustanut.
Kun pinnalla värisee, on parempi mennä syvälle. Vesa Vareksen kokoomushistoriikki Korpivaellukselta vallankahvaan osoittaa, kuinka vasemmistolaisella 70-luvulla kokoomusta jaettiin ulkopuolelta työnnetyllä agendalla. Puhtaimman ideologian omasivat tuolloin taistolaiset, tuo kansasta vieraantunut etujoukko.
Kalevi Sorsa taisi 80-luvulla vielä asettaa kriteerit, millainen kokoomus saa olla. Kokoomus toki nousi paljon myöhemmin valtaan, mutta 70-luvun positio ei ollut kokoomukselle suotuisa. Dominanssi oli demareiden johtamalla vasemmistolla. Osa kokoomuslaisista tappeli mieluummin keskenään kuin muiden kanssa. Yhtäläisyysmerkkejä 70-luvun ja nykypäivän suhteen ei voi vetää, mutta jotain samankaltaisuutta on ilmassa, ikävä kyllä.
Jos Juhana Vartiainen valikoituu pormestariehdokkaaksi, hän kantaa ehdokkuuttakin suurempaa vastuuta harteillaan. Ehkäpä hän sen kestää.
