Timo Soinin mukaan ”sama alhainen, säälittävä leimakirves on kaivettu”

Perussuomalaisten Timo Soini sanoo EU-kriittisiä voimia leimattavan ihmisvastaisiksi.

Timo Soini (ps.) toteaa lähettämässään tiedotteessa, että ”perussuomalaisilla on selkeä maahanmuuttopolitiikka. Linja on viitoitettu puolueemme ohjelmissa. Viimeksi EU-vaaliohjelmassa. Puheenjohtaja noudattaa puolueen linjaa”.

Hänen mukaansa ”vaalikuume alkaa näkyä politiikan portinvartijoissa. Samat leimakirveet kaivetaan esiin vuodesta toiseen. Tämä on alhaista, suorastaan säälittävää”.

– Tein lauantaina laajan puhekierroksen Uudellamaalla, tapasin satoja ihmisiä. Yksikään ihminen ei kysynyt minulta mitään keskiviikon YLE:n vaalikeskustelusta. Sen sijaan taloustilanne, työllisyys ja Ukrainan kriisi kiinnostivat, Timo Soini kirjoittaa.

– Perussuomalaiset eivät kannata EU:n yhteistä pakolais- ja maahanmuuttopolitiikkaa. Nämä asiat kuuluvat kansalliseen päätösvaltaan. Sen sijaan kannatamme EU-maiden yhteistä rajavalvontaa, joka on tuiki tarpeellista.

– EU-kriittisiä voimia pyritään etenkin vaalien alla leimaamaan ihmisvastaisiksi, jotta huomio saadaan pois EU:n omista epäonnistumisista ja katastrofaalisesta työttömyystilanteesta sekä yhteisvaluutan osuudesta näihin vaikeuksiin, Soini päättää Tuttu leimakirves heiluu -otsikoidun tiedotteensa.

Soini on kirjoittanut Ylen ruotsinkielisestä vaalitentistä saamastaan vastaanotosta myös blogissaan lauantaina.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt