Verkkouutiset

Timo Soini: Caruna alkaa olla jo Sdp:llekin tekopyhyyden huippu – ”käsi puoliksi piparipurkissa”

Perussuomalaisten puheenjohtaja kiittää median muistaneen sähköverkkoyhtiön kohdalla kerrankin oikein, mitä aiemmin sanottiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perussuomalaisten Timo Soini kirjoittaa vieraskolumnissa Maaseudun Tulevaisuudessa aiheesta Korotamme sähkösi hintaa, sinun ei tarvitse tehdä mitään.

Hän toteaa sanoneensa noin eduskunnan kyselytunnilla vuonna 2013.

”Edellinen hallitus teki kovapäisyydessään tietoisen virheen. Rosvot jäivät kiinni. Aikoinaan sijoitettu pääoma revitään nyt sähkölaskua maksavan selkänahasta”, Timo Soini toteaa.

Hänen mukaansa Suomeen jääneet yrittävät unohtaa, että olivat itse mukana tekemässä päätöstä.

”Esimerkiksi edustaja (Eero) Heinäluoma näyttää täysin unohtaneen, että Sdp oli mukana hallituksessa, joka sähköverkon myynnin siunasi. Viikko sitten tällä samaisella palstalla hän julisti, että sähköverkon myynti oli edelliseltä hallitukselta ison luokan virhesiirto ja nyt on otettava opiksi”.

”Tämä alkaa olla jo Sdp:llekin tekopyhyyden huippu. Kiinnijäänti harmittaa. Joku voisi hämääntyä. Tuo tuohtunut ei-puolue, joka nyt huutaa kurkku suorana ja vastustaa kaikkea muuta paitsi hallituksen turvapaikkapolitiikkaa, oli viime kaudella kaikessa mukana. Kuten muutkin hallituspuolueet”, Soini kirjoittaa.

Soini totesi jo aiemmin blogissaan, että ”tekopyhyyden toteemina töröttää Sdp. Sosialistit myivät pienen ihmisen sähkölaskusta kuin perintöosan hernerokasta. Sdp mekastaa oppositiossa kuluttajan asiaa, mutta teot ovat veriruskeat. Käsi on puoliksi piparipurkissa ja kiinni jäänti harmittaa”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)