Verkkouutiset

Timo Soini Afganistan-operaatiosta: Nuppilukua ei muutella mielivaltaisesti

Ulkoministerin mukaan täytyy olla selvästi perustellut näkemykset siitä, mikä henkilömäärä tuottaa suurimman turvallisuuden.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunta käsitteli tiistaina valtioneuvoston selontekoa Suomen tuesta Afganistanille ja Suomen osallistumisen lisäämisestä Resolute Support -kriisinhallintaoperaatiossa. Selonteon mukaan Afganistanin turvallisuustilanne on viime vuosina heikentynyt, mikä uhkaa viimeisen viidentoista vuoden aikana saavutettua kehitystä.

Suomi on ollut mukana Naton Resolute Support -operaatiossa siitä lähtien, kun se alkoi vuoden 2015 alussa. Aluksi Suomi osallistui noin 80 sotilaan vahvuisella joukolla, mutta tasavallan presidentin joulukuussa 2015 tekemän päätöksen myötä joukon kokonaisvahvuus on pidetty noin 40 sotilaassa. Suomella on tällä hetkellä operaatiossa noin 30 sotilasta.

Selonteon mukaan Suomen on nyt mahdollista vahvistaa osallistumistaan nostamalla osallistumistaso noin 60 sotilaaseen ensi vuoden alusta alkaen ja keskittämällä osallistuminen pohjoiselle komentoalueelle Mazar-e-Sharifiin. Operaatioon asetettaisiin kevennetty jääkärijoukkue, neuvonantajia, kouluttajia ja esikuntahenkilöstöä.

Suomen vahvuuden kasvattaminen vastaisi selonteon mukaan Suomen aktiivista osallistumista sotilaalliseen kriisinhallintaan ja Suomen asemaa Naton edistyneenä kumppanina.

Ulkoasianvaliokunta ehdottaa, että eduskunnalla ei ole huomauttamista selonteon johdosta. Valiokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk.) kertoi eduskunnassa tiistaina valiokunnan kuitenkin kiinnittävän huomiota siihen, että Afganistanissa on eri tavoin oltu mukana vakauttamistoiminnassa nyt jo 20 vuoden ajan.

– Afganistania on tuettu mittavalla panoksella. Silti voidaan todeta, että yhä puuttuu pysyvä ratkaisu maan vakauttamiseksi. Ja tämä on aika laaja kansainvälinen arvio, Vanhanen sanoi.

Ulkoasianvaliokunta nostaa hänen mukaansa esiin sen, että kansallisiin rauhanneuvotteluihin saataisiin mukaan kaikki rauhan aikaansaamiseksi tarvittavat ryhmittymät.

Myös ulkoministeri Timo Soini (sin.) painotti eduskunnalle, että rauhanprosessi on keskeinen osa Afganistanin vakauttamistoimia.

– Prosessissa tulee olla vahva paikallinen omistajuus, jotta sillä on pitkäaikaista kantoarvoa ja jotta voidaan saada tuloksia aikaan, hän sanoi.

Viime viikonloppuna annettu ilmoitus tulitauon jatkumisesta antaa Soinin mielestä toivoa rauhanprosessin etenemisestä 17 vuoden sotatilan jälkeen. Samanaikaisesti kuitenkin viimeaikaiset iskut muistuttavat hänen mukaansa tilanteen monisäikeisyydestä ja terroristijärjestöjen valtakamppailusta.

– Kehitystuloksia ei voida aikaansaada ilman yhteiskunnallista vakautta ja turvallisuutta, hän lisäsi.

Hän painotti, että vahvuuden nostaminen on osa kansainvälisen yhteisön yhteisiä ponnisteluja Afganistanin vakauttamiseksi.

– Kun näitä henkilömääriä käsitellään, niin niitä ei voi mielivaltaisesti nuppilukua muutellen tehdä päivän tarjous -pohjalta, vaan täytyy olla selvästi perustellut näkemykset siitä, mikä tuottaa myös suurimman turvallisuuden myös tässä tilanteessa, Soini huomautti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)