Verkkouutiset

Kokoomusedustaja vahvistaisi kyberpuolustusta. LEHTIKUVA / HANDOUT / CSC DATACENTER

Timo Heinonen: Kyberpuolustusta on vahvistettava

Suomen on kokoomusedustajan mukaan hyvä varautua voimankäytön uhkaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut viime vuosina merkittävästi, arvioi kansanedustaja, eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen Timo Heinonen (kok.). Etelä-Suomen Sanomien mielipidekirjoituksessa Heinonen vaatii muun muassa Suomen kyberpuolustuksen vahvistamista.

Heinonen kertoo seuranneensa puolustusvaliokunnan jäsenenä tiiviisti tuoreen puolustusselonteon valmistumista.

– Turvallisuuden sektorilla on tapahtunut viime vuosina ehkä sodan ajan jälkeen eniten. Perinteisen sodan uhan uskottiin jossain vaiheessa jo katoavan maailmasta, mutta viime vuodet ovat osoittaneet, että sitäkään ei voi sulkea pois. Olemmekin hankkineet myös tätä silmällä pitäen toimivaa kalustoa, muun muassa Etelä-Koreasta iskukykyisiä K9-panssarihaupitseja, Moukareita, Heinonen kirjoittaa.

Myös uudet uhkakuvat näkyvät selonteossa, kokoomusedustaja toteaa.

– Uudet painotukset ovat esimerkiksi kyberpuolustuksessa, ja nämä edellyttävät lisähenkilöstön palkkaamista ja osaajien rekrytointia, mutta myös uuden teknologian hankkimista. Tavoitteena on 500 henkilötyövuoden lisäys vuosikymmenen loppuun mennessä, ja epäilen, ettei tämäkään vielä riitä.

Vaikka Suomeen ei kohdistukaan suoraa sotilaallista uhkaa, on voimankäyttöön kuitenkin Heinosen mukaan varauduttava. Venäjän kynnys käyttää sotilaallista voimaa on arvioiden mukaan madaltunut, hän muistuttaa.

– Puolustusvoimiin kohdistetut säästövelvoitteet ja käytössä olevat resurssit asettavat kuitenkin haasteita toiminnan ja valmiuden ylläpitämiselle nykytasolla. Resurssivaje rajoittaa myös maamme varautumista pitkäkestoiseen kriisiin ja sodankäyntiin. Tämä huoli on syytä ottaa vakavasti ja varmistaa yhdessä, että kestämme, kansanedustaja päättää.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)