Verkkouutiset

Timo Heinonen: Kouluruokapaketit joka kuntaan

Kokoomuksen kansanedustaja korostaa, että kouluruoka kuuluu jokaiselle myös koronaviruksen aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Timo Heinonen vaatii kaikkia kuntia jakamaan etäopetuksessa oleville koululaisille kouluruokapaketit tai hoitamaan kouluruuan muulla tavalla.

– Monelle lapselle kouluruoka on ollut jopa se päivän ainoa lämmin ateria. Nyt pitää varmistaa, että jokainen lapsi ja nuori saavat ruuan päivittäin. Tämä voidaan hoitaa esimerkiksi jakamalla ruokapaketteja perheille, Heinonen toteaa tiedotteessa.

Osa kunnista on ottanut käyttöön jo ruokapakettien jaot. Käytännöissä on kuitenkin eroja kuntien välillä.

– Malleja on varmasti muitakin, mutta tärkeintä on nyt se, että maan hallitus linjaa, että kouluruoka kuuluu ihan jokaiselle lapselle ja nuorelle myös koronaviruksen ja etäopetuksen aikana. Ja sitten tähän voidaan valtion taholta osoittaa erityistä tukea kunnille.

Heinonen sanoo erilaisten etäopetuksen haasteiden ja ongelmien myös kasvavan etäopetusjakson pitkittyessä.

– Tullaan tarvitsemaan myös lisää resursseja ja uusia tapoja henkilökohtaiseen tukeen ja myös oppilashuollon tarpeet kasvavat. Itse arvioin myös lähiopetuksen tarpeen kasvavan ja osa nyt etäopetuksessa olevista joutunee palaamaan lähiopetukseen. Se on varmasti myös joissain tapauksissa lapsen etu, muistuttaa Heinonen ja toivoo opettajille ja varhaiskasvatuksen henkilökunnalle myös tilanteessa riittäviä resursseja ja tukitoimia kasvaneiden työtehtävien hoitamiseen.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)