Verkkouutiset

Timo Harakka TE:lle: Aktiivimalli puretaan pian

Työministeri nostaa esiin palkkatuen työvoimapalveluiden kehittämisessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työministeri Timo Harakka (sd.) vihjaa, että Juha Sipilän (kesk.) hallituskaudella lanseerattu ja kipakkaa kritiikkiä saanut aktiivimalli voidaan purkaa pian, kertoo Alma Media Talouselämässä julkaistussa jutussa.

– Mitä aikatauluun tulee, uskoisin, että se tapahtuu pikemminkin lähitulevaisuudessa. Teemme tätä yhteistyössä ministeri [Aino-Kaisa] Pekosen (vas.) kanssa, Harakka sanoo.

Hallitus on luvannut purkaa aktiivimallin, mutta sen tilalle on tulossa jotain uutta. Hallitus on kovan työllistysurakan edessä, jotta hallitusohjelmaan kirjatut investoinnit kyetään rahoittamaan.

– Aktiivimallin purkamisen toinen puoli on se, että työvoimapalveluita pitää vastaavasti kehittää tilalle. Käytän itse tästä sanaparia ’aidosti aktivoiva’.

Harakan mukaan ”aidosti aktivoivaan” malliin kuuluu työvoimapalveluiden kehittämistä. Esimerkkinä ministeri nostaa esiin palkkatuen.

Palkkatuki on taloudellinen tuki, jota te-toimisto voi myöntää työnantajalle työttömän työnhakijan palkkauskustannuksiin.

– On olennaista, että pyrimme muuttamaan palkkatuen lainsäädäntöä niin, että se on yrityksille selkeämpi, yksinkertaisempi ja että sen käyttö kasvaisi merkittävästi. Kun vertaa esimerkiksi Ruotsiin, meillä palkkatuen käyttö on ihan murto-osa siitä.

Harakan mukaan valtiovarainministeriö on pyrkinyt laskemaan nyt työttömyysetuusleikkurin vaikutuksia työllisyyteen, mutta tuloksia ei ole tullut.

– Tilanne on se, että emme jää niitä lukuja odottelemaan, jos sellaisia koskaan saadaankaan, Harakka sanoo.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen huomautti kesäkuussa eduskunnan keskustelussa, että aktiivimallin työllisyyden vaikutusarvio oli 5[nbsp]000–10[nbsp]000 työpaikkaa.

Harakan mukaan aktiivimallin todennettavat vaikutukset ovat olleet vaatimattomia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)